Hotellin aamiainen: neljä viipaletta ranskanleipää ja juustoa. Söin sen terassilla, ehdin vielä uimaan rantakivikkojen solmuihin pyyhkeitään asettelevien bikinimummojen kanssa. Yhdentoista bussilla (ainut päivän kahdesta) viereiselle Cresin saarelle, jotka periaatteessa ovat yhtä. Olin vuokrannut AirBnB:stä Gretalta studiokämpän hemmetin kalliilla (50e yö) pienen keskustan kujalta. Halvinkin hotelli olisi ollut kolme kertaa sen hintainen yhdelle henkilölle. Hankkikaa ihmiset perhe ennen kuin lähdette matkustamaan ja haluatte yöpyä isojen kaupunkien ulkopuolella.
Koputin suklaata suupielissään yllättyneen näköisen naisen ovelle toivoen että olin löytänyt oikeaan osoitteeseen, sillä en ollut löytänyt wifiä enää aamulla ilmoittaakseni tarkkaa saapumisaikaani. Alakerran kämppä oli kuitenkin jo siivottu edellisten jäljiltä, ja pääsin viemään repun asuntoon. Jääkaappi halpaa kuoharia varten!
Vuokrasin pyörän kahdeksi päiväksi, sillä en jaksanut lähteä heti minnekkään. Sillä sekunnilla alkoi sataa. Se taukosi tunnin päästä, jolloin lähin polkemaan. Puolen kilometrin päässä pysähdyin kiskalle ostamaan frittisardiineja styroxboxissa. Samalla mustat pilvet ja tuuli nousi kuin helvetti olisi pääsemässä vapauteen. Katokset lentelelivät ja kyltit paiskautuivat mereen. Tunsin hassua lohdullisuutta istuessani läheisen metsikön suojassa jalat kananlihalla toivoen, että puut eivät kaatuisi päälleni. Reilun puolen tunnin päästä lähdin sateeseen polkemaan ja pysähdyin seuraavan kuppilan luo, jossa kasa ihmisiä piti sadetta juoden kaljaa. Surffilauta ja fillari ripustettuna katossa, jazz pauhasi, kaikki seinät ja vapaa tila roikkui tauluja tai postikortteja, paperilennokkeja tai öljylamppuja. Lämpö.
Istuin paikassa reilu pari tuntia. Satoi. Tai saattoi se välillä tauotakin, oikeastaan olin ihan tyytyväinen olotilaani ja salaa toivoin sateen jatkuvan, jotta olisin siinä harvinaislaatuisessa pakotetussa tilassa, jossa mieli rauhottuu siitä, että ei oikeastaan pysty tekemään muuta kuin olemaan. Samanlainen rauha vallitsee bussissa istuessa, mieluiten mahdollisimman pitkällä ja tuskallisella taipaleella, jossa maisemat vaihtuu silmien edessä ja voi sulkea päänsä. Mutta bussimatka loppuu, kuten myös sade.
Ulos mennessäni sade oli joko kuitenkin jatkunut tai alkanut uudelleen. Jäin tupakalle ja ryhdyin juttelemaan kahden papan kanssa, joiden kanssa jäin sitten vielä oluellekin kun en parempaakaan tekemistä keksinyt. Kroatialainen eläkkeelle jäänyt laivakokki ja saksalainen bisnesmies olivat kummallinen yhdistelmä, mutta yllättävän viihdyttävät kaverukset. Parin tunnin päästä he lähtivät syömään kroatilaisen Ivo the Pivon tuttavien luo, jonka luona myös yöpyivät. Paljain jaloin tallusteleva Ivo saattoi minut myös sateessa myös kauppaan, jota olin etsimässä. He pyysivät vielä iltakaljoille myöhemmin toiseen kuppilaan ja erkanimme.
Kävin ostamassa aamupalatarvikkeita (paikallisvihanneksia, kananmunia, kotijuustomaista jotakin raejuuston kaltaista ihanuutta, jota burekeissakin on täytteenä) ja menin sadetta pakoon syömään vuokra-asuntoni viereiseen ravintolaan, koska kaksi aiempaa yritystäni päätyivät tilanteeseen, jossa heillä ei ollut paikkaa tai pöytää yksinään syövälle. Lämmin kiitos veitsen kääntämisestä haavassa. Söin lohtukalamaria ja luin reissukirjana toimivaa hölmöä dekkaria.
Kävin pappojen kanssa vielä terassilla, jossa he jo istuskelivat. Vaativat tarjota viinini. Ensimmäisen huvetessa oli jo tilattu huomaamattani toinen. Edelleen satoi. Yllättävän filosofisiksi menivät erikoisen seurueen keskustelut todella huonolla englannin ja saksan sekoituksella. He opettivat minulle myös kippistämään kroatiaksi ja skotiki, mutta kippistä pöydässä silti eniten toistettiin. Jostain kumman syystä kumpikaan heistä ei juonut kertaakaan ilman, että kaikki yhdessä ensin skoolasivat. Koska kroatialainenkin ssui nykyään Saksassa, he lähtivät seuraavana aamuna ajamaan kotiin. Alle kymmenen tuntia kotoa tänne Cresin saarelle, kyllä se mökkimatkasta menisi!
Perinteiseksi iltajäätelöksi valikoitui tänään pistaasi ja viski. Kaikkien loistavien jäätelöjen saagassa ne olivat vetisiä ja jäähileisiä, kuin kertaalleen sulanut suomalainen litran pahvipaketti. Käyttökelvottomiksi kastuneet kenkäni kuivuivat yön aikana karrelle. Kahdrksi päiväksi vuokraamallani pyörällä olin saanut ajettua päivän aikana ehkä puolitoista kilometria. Asunnolla kuristuin ikävääni ja kaipaukseeni. Wifittömässä kodissa kiitin Spotifyssa offlinena olevia Paperi-T:n muutamia luokattoman tuttuja kappaleita.
Leave a Reply