Viidakkoreissumme eilen illalla onnellisen sattuman kautta löytyneen naisnelikon kanssa alkoi yhdeksältä El Castillon Basiliscuksesta. Aamupalaksi vedin majapaikassa mustunutta banaania ja rinkassa murskautunutta leipää kananmunalla.
Basiliscuksessa tapasin uudelleen Alexandran, Alisonin ja Tracyn. Oppaanamme olisi Indio Maízissa kasvanut espanjaa puhuva, macheteveistä lantiolla kantava Clairo ja hänen ranskasta kotoisin oleva vaimonsa Sammy. He olivat tavanneet samassa paikassa nelisen vuotta sitten joella meloessaan. Uskomatonta! Pakkasimme mukaan lounastarpeita ja pienet matkatavaramme jätten isot rinkat Basiliscuckseen säilytykseen.
Ajatuksena oli ensin mennä kahdella kanootilla meloen pari-kolme tuntia sivujoki Rio Bartolan suulle, ja siitä vielä eteenpäin kivirannalle lounaalle. Päästessämme takaisin Rio Bartolan suulle moottori-pangkavene noutaisi meidät ja kanootit, jotta pääsisimme toisen viidakossa kulkevan patikkapolun alkuun. Tarkoituksena oli aloittaa patikointi Agua traililla vasta iltapäivän kolmen jälkeen, koska mahdollisuus eläinten näkemiseen polttavan auringon aikaan oli pienempi.
San Juania meloessamme Cairo spottask meille ulvovia howler-apinoita, hämähäkkiapinoita uskomattomine tasapainoiluineen (he jopa riippuivat pienistä oksista pää alaspäin häntänsä varassa!), paljon lintuja haukoista kingfisheriin, veden päällä kävelevä basiliscus-liskon, iguaaneja.. aika monta ötökkää epätodellisella tarkkasilmäisyydellään.
Pysähdyimme kerran tauolle paikallisen naisen yksityisreservaatin majatalon alueelle, joka oli ostanut maan aikanaan pilkkahintaan ja tarjosi sitä nyt biologeille, tutkijoille ja muille asiantuntijoille käyttöön. Cairo ja Sammy olivat viettäneet siellä myös pari edellistä päivää laatien vetoomusta Indio Maizin suojelemisesta hallitukselle. Esimerkiksi kolonianismi ja työt hirmumyrskyn jälkien korjaamiseksi ja siitä seuranneen suojaavan kasvuston jopa 80% tuhoutumisesta aiheutuneen kuivuuden jälkivaikutuksena tulevien tulipalojen välttämiseksi oli jätetty huomiotta, samoin kuin Costa Rican tuhoava rakentaminen alueella.
Retkilounaan jälkeen (miten hyvältä jääkylmä jäätee maistuikaan!) ajelimme veneellä yhä syvemmälle jokea pitkin patikoimaan. Sademetsän kuivuuden ja tuhot näki myös itse konkreettisesti, vaikka emme olleetkaan pahimmissa osissa: suojaava, korkea kasvusto oli ohut ja osin paljas. Vahvat ja tulevat mantelipuut olivat parhaiten selvinneitä. Cairo kertoi meille kasveista ja eläimistä. Niin siistiä ja kostean hikistä!
Reilun parin tunnin käppäilyn jälkeen vene tuli noutamaan meitä ulostulopaikalta. Auringonlaskussa jokea yhä pidemmälle potputtaen Cairo taituroi meille coco locot kookospähkinästä ja rommista. Seurasi vitsailua suomalaisten juomakyvystä, koska kylässä oli joskus käynyt suomalainen kalastaja, joka oli kahden viikon kalastusreissullaan tuhonnut ennennäkemättömän määrän viskiö. Yötä varten leiriydyimne Rio San Juanin keskellä olevalle saarelle, jossa veneen kapteenin kalastamia kaloja alettiin leirinuotiolla paistaa. Yöksi kiinnitettiin puiden runkojen väliin riippumatot, joihin oli kiinnitetty hyttysverkot. Erityiskätevää!
Syötyämme lähdinme vielä pimeän veneilylle bongaamaan yöeläimiä, kuten krokotiileja ja joitain sammakoita. Äärimmäisen jännittävä kokemus kulkea pimeällä joella veneessä otsalampun valon huuhdellessa rantoja. Bongasinme parit krokotiilin kiiluvat silmät, ja jostain Cairo metsästi käsiinsä kymmenvuotiaan, noin metrin mittaisen krokotiilin ja esitelmöi siitä veneessä. Hulluutta! Ja tiesittekö, että he voivat kasvaa seitsemän metrisiksi ja elää kaksisataa vuotiaiksi?
Takaisin saarella joimme vielä vähän kookosrommia, kunnes kömmimme riippumattoihimme. Laivan kapteeni Marvin jäi meidän kanssa yöksi paljaalle patjalle kanssamme, Sammy ja Cairo menivät taukopaikallemme. Yö oli jopa lähes kylmä! Yritin kieriytyä lakanaan makuupussi tavoin.
Aamu alkoi karusti viiden jälkeen herätykseen, josta parin minuutin jälkeen alkoi sataa. En tajua miten muut saivat leirin kasaan, vaatteet vaihtoon ja aamutoimet suoritettua viidessä minuutissa herätyksestä! Hitaudestani ja nopeasta kaatosateesta johtuen minä hyppäsin veneeseen yöpaidassani. Ajelimme toiselle vaelluspaikalle Rio Bartolalle, jonka kuljin läpi yöpaidassani. Sain vähän naureskelua hameesta viidakossa.
Reitin jälkeen ajelimme takaisin kiviselle rantakaistaleelle runsaalle aamupalan ja lounaan sekoitukselle. Vihdoin kahvia! Kävin myös matalassa joessa kastautumassa, oloni oli vähintäänkin saastainen kahden päivän nihkeästä hiestä ja ulkona nukkumisesta. Nauroimme ja juttelimme paikassa varmaan muutaman tunnin, kunnes laitoimme itsemme pakettiin ja lähdimme viimeiselle venematkalle kohti El Castilloa ja retken päätepistettä.
Olin ollut puolihermostunut jatkosuunnitelmistani jo pari päivää, sillä halusin päästä Nicaraguan länsirannikolle Granadaan ja Ometepen saarelle, mutta lautat oli lopetettu eikä suoria busseja mennyt. Jos Castillosta lähtisi kahdelta päivällä pangkalla San Carlosiin, sieltä pääsisi yöbussilla kymmeneltä illalla, jolloin saapuisi pääkaupunki Managuaan kolmelta yöllä, josta aamukuudelta lähtisi bussi Granadaan. Muuten ok, mutta yölliset kolme tuntia yksin pääkaupungin yhdestä bussiasemista ei houkutellut. Nuutumus parin päivän reissusta houkutteli suihkua ja lepäämistä vuorokauden matkaamisen sijaan. Hedonisti minussa marssi siis Alisonin ja Tracyn kanssa (jotka sattumalta olivat halukkaita jatkamaan myös Granadaan, mutta seuraavana päivänä) kyselemään shuttlebusseista. Löysimme Lunasta mahdollisuuden yksityiskyytiin seuraavana aamuna 50 dollarilla per naama San Carlosista suoraan Granadaan. Ihanan kallista, ihanan helppoa! Kävimme varaamassa paikat aamuviiden veneeseen, kyyti hakisi meitä San Carlosin satamasta seitsemältä.
Marssimme kaljalle takaisin Basiliscukseen Cairon ja Sammyn kanssa, johon myös Alexandra hetken päästä saapui. Vedimme yhdessä väsyneet päivähumalat, jonka jälkeen otin rinkkani ja lähdin Nena Lodgeen kysymään yöpaikkaa vielä yhdeksi yöksi. Koska edessä ei ollutkaan matkaamista tälle päivälle, painelin nukkumaan tunniksi ja sitten makaamaan pation riippumattoon. Viideltä tapasin Alisonin, kävimme maksamassa huomisen kyytiimme ja kåvmme katsomassa El Castillon kukkulan laella seisovan vanhan linnoituksen. Käppäilimme asuinalueella, näimme ihania lapsia, hevosia, koiria ja elämää. Illalla kävimme yhdessä vielä syömässä aivan loistavassa Broker Coffeessa kasviskookoscurrya, jonka jälkeen olinkin valmis jo unille aamuneljän heräämistä varten.
Silmät sirrillään kömmimme veneeseen aamuviideltä, johon aikaan parituntinen matka San Juanilla oli pirun kylmä ja täynnä vauhdissa naamaan lätkiviä pikkuötököitä. Kuskimme Marvin odotti sovitusti satamassa, kun saavuimme ehkä parikymmentä minuuttia myöhässä. Joimme kiskalla nopeat kahvit ja kaasutimme matkaan. Matkalle Marvin ystävällisesti valitsi soittimeen kasan kasarihittejä ympäri maailmaa. Parin tunnin jälkeen Marvinin kaartaessa tien sivuun ja avatessaan konepellin olin varma, että matka vaihteeksi tyssäsi tähän, mutta ei! Joitakin litroja vettä jäähdyttimeen ja matka jatkui lounaspaikalle. Yhden maissa kauniiden kolonialaisten, vanhojen, värikkäiden talojen Granada oli edessämme, ja Marvin heitti minut hostellilleni El Bocas De Bocasiin. Alison ja Tracy jatkuivat omaan majapaikkaansa, vaihdoimme numeroita ja sovimme näkevämme viimeistään päivällisellä. Rinkka 10-vuoteiseen dormihuoneeseen ja jalan tutkimaan kaupunkia!
Leave a Reply