Granada: värikkäiden seinien ja vanhojen kirkkojen täplittämä, sympaattisen kokoinen, vanha ja uusi, likainen ja puhdas, tunnelmallinen ja rauhallinen. Kyllä, oli ihana päästä pitkästä aikaan oikeaan kaupunkiin, joka ei kuitenkaan ollut kaaottinen pääkaupunki. Ehkä jotain Porvoon kaltaista: kylää isompi, mutta suurkaupunkia pienempi. Keskellä iso puisto ja muuten kaupunkikaava kuin ruudukko.
Saapumispäivän iltapäivän kuljin ihaillen taloja ja varjoja. Saavuin vahingossa elävälle katutorille katupartuineen ja kännykänkuorenmyyjineen. Kävin hipsterituristisessa Garden Cafessa juomassa kylmän cappuccinon, ihastuin liikaa käsintehtyyn, överikaliiseen kaulakoruun viereisessä myymälässä. Kävelin katuja ja asuinalueita, kuulin lukuisasti olevani guapa. Awww ja yyhhh. Kiipesin matalahkoon kirkon kellotorniin nähdäkseni kaupungin ylempää.
Ihanalla, ihanalla hostellilla mietin taas siirtymää aikanaan seuraavaan maahan: Hondurasin kautta El Salvadoriin. Etsin hyviä bussiyhteyksiä löytämättä mitään järkevää yöyhteyttä 11-14 tunin matkalle. Join kuudelta hostellini laimean tervetuliassangrian, jonka jälkeen Tracy ja Alison tulivat hakemaan minua syömään ”Kolmanteen silmään”. Alkoi sataa, joka loppui nopeasti. Oli superkivaa saada ruokaseuraa ja ihmisiä joiden kanssa naureskella. Tuntui ihmiseltä ilman yksinäisen ihmisen leimaa.
Kävimme vielä paikallisilla macua-drinkeillä, Alison osti kadulla korutöitää kaupittelevalta komealta (ja huumehikiseltä) pojalta sormuksia. Poika teki Alisonille myös korvikset pöydässä toiveiden mukaan. Olin hostellin sängyssä ehkä yhdeltätoista. Valvomisennätys!
Aamulla lähdin paikallisbusseilemaan läheisiin kyliin. Lähes ilmaiset bussiliput ja vanhat amerikkalaiset koulubussit olivat hikinen, jalkatilaltaan mitätön ja meluisa vaihtoehto.
Juuri ihana siis! Jäin ensin pois Catarinassa, katseli paikallisia (puu)käsityökojuja ja ihailin Lago di Apyon kraatterijärveä näköalapaikalta.
Käveltyäni takaisin ison tien varteen pysäytin Masayaan menevän bussin ja löysin itseni alle puolen tunnin päästä juuri niin kaaottiselta, monipuoliselta, haisevalta, loputtomalta ja tunkeilevalta torilta kuin olettaa saattaa. Myyntituotteet vaihtelivat sianpäistä pyykinpesuaineeseen. Paljon paikallista koti- tai narinajuustoa muistuttavaa quesoa, jota ostin itselleni kotimatkalle. Reilun tunnin kiertelyn ja jatkuvan tuijottamisen jälkeen olin ostanut itselleni loppuneiden shampoon ja saippuan tilalle uudet. Etsin ruokapaikkaa sitä löytämättä, päätin hypätä Granadaan takaisin vievään bussiin. Päänsä päällä ja koreissa limua, snackseja ja muita mahdollisia tuotteita myyvät kaupustelijat kiertelivät täyden bussin käytävillä huutaen. Joku puolihullulta vaikuttava saarnaaja asetti raamatun kasvojensa viereen, peitti silmät ja aloitti pitkän saarnan käytävällä. Ostin jotain punaista limua muovipussissa.
Granadassa palasin hostellille tsekkaamaan viestit, ja sovimme Tracyn ja Alisonin kanssa käymässä syömässä ennen kuin he lähtivät kraatterijärvelle yöpymään seuraaviksi öiksi. He pyysivät myös minua mukaan, mutta olin jo maksanut seuraavan hostelliyön ja aikeissa siirtyä lauantaina Ometepeen. Kävimme ihastuttavassa burrito-paikassa, joimme kaljat ja hyvästelimme. Yksinmatkaus jatkui taas.
Ensimmäisenä kävelin ostamaan Garden Cafesta itselleni tuliaiseksi sen aivan liian kalliin kaulakorun. Sitten päätin kävellä kaupungin laitamille tutkimaan isoa supermarkettia ja ostamaan samalla huomiselle matkalla ja illalle syömistä. Hostellin vehreällä sisäpihalla esiintyi kuudelta juuri palatessani argentiinalais-urygualainen Cucha Cucha: iso lempeä orkesteri torvineen ja saksofoneineen. Mieletöntä! Yön he nukkuivat kanssani dormissa. Uuh! Huomenna Ometepen saarelle Nicaraguan isoimmalle järvelle.
Leave a Reply