Ensinnäkin: pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja lyhyitä tekstejä. Tuntuu etten tee mitään kummempaa jalan vuoksi, mutta toiseksi kirjoitan näitä kännykällä, joka rajoittaa määrää mitä jaksan näpytellä.
Tiistaina oli lähtö Koh Lantalta kaksin jalan kanssa eteenpäin. Tommi ja Marika olivat lähdössä ylihuomenna kotiinpäin. Vähän suretti jäädä yksin oman rikkonaisen mielen ja jalan kanssa. Ahdistaa kovasti, kun ei pääse kävelemään, joka rajottaa tosi paljon paikkoja mihin mennä. Ja vaikka menisikin, se saattaisi jäädä majapaikassa istumiseksi. Jo muutaman sadan metrin kävely kepin kanssa on työlästä, koska en ehkä vaan osaa sitä hommaa. Jalka on alkanut myös särkeä öisin niin, että nukkuminen muuten kuin selällään on poislaskettu ja vessaan könyäminen tuskaista. Mutta onneksi on nuo lääkkeet, joilla pääsee jo pitkälle.
Olin ostanut lipun pikaveneeseen Koh Lipen kautta Malesian puolelle Langkawin saarelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut tavallinen lautta, jolla kestäisi 5,5h, tuo pikavene 3,5h. Bundhayan speedboat kustansi 2000 bahtia (vähän alta 50e), hitaami 300 bahtia vähemmän. Kallista lystiä oli joka tapauksessa. Koska Lipellä oli kuitenkin vaihdettava venettä, päätin jäädä sinne yöksi. En ollut ottanut varausta netistä mihinkään, mutta katsonut muutaman paikan etukäteen. Jalan kanssa ei tosin paljon käveltäisi etsimässä. Aamulla hintaan kuulunut lava-auto nouti matkustajia hotelleilta satamaan. Speedboat-matka oli melko kamala. Kuusi ihmistä riveillä pitkillä penkeillä pelastusliivit päällä, joihin ehkä mahtuisi normaalisti kaksi. Järkyttävä meteli, ei mitään mahdollisuutta liikahtaa. Pysähdyimme muutamille matkalla oleville saarille hakemaan tai jättämään asiakkaita.
Lipellä jäätiin ensin merellä kelluvalle pikkulaiturille, sitten siitä rinkat ulos ja hirveän härdellin jälkeen kaikki saatiin yksitellen pukattua takaisin eri pitkähäntäveneisiin. Kaikkien piti maksaa 200 bahtin pääsymaksu, koska saari oli kansallispuistoaluetta, jossa myös tämän merenkolkan parhaimmat snorklauskorallit lähimpänä. Lipellä, joka oli noin pari kilometria halkaisijaltaan, oli kolme rantaa jolle majapaikat oli keskittyneet: Hat Pattaya, Sunset ja Sunrise. Pattaya oli vilkkain, valitsin Sunrisen, johon pitkähäntävene sitten minut jätti. Oli näky yrittää veneestä hiekkarannalle kepin kanssa lähteä kävelemään, kun keppi lähinnä uppoaa hiekkaan – selvisin ilman paremmin. Vaikuttaa lukemani perusteella semmoselta entiseltä paratiisisaarelta pienelle ryhmälle löytöretkeijöiltä, mutta nyt perheitä ja vanhusturisteja. Lattea ja pizzaa tarjolla.
Paikassa, jonka olin netistä katsonut halvimmaksi vapaana olevaksi (saari oli muutenkin kalliin oloinen, melkein puolet kalliimpi kuin Lantan majoitus keskimäärin), ei ollut tilaa. Hän suositteli halvaksi melkein vieressä olevaa, josta sainkin lopulta 700bahtilla maailman kälyisimmän bungalowin takapihalta keskeltä kymmeniä muita. Vaikutti kuitenkin ihan siistiltä, mutta toki seinät täynnä gekkoja ja vessa betonineliö, jossa letku seinässä. Olin kuitenkin tyytyväinen, koska kävely pidemmälle ei olisi sujunut rinkan kanssa kovinkaan mallikkaasti. Ahdistaa koko ajan helvetisti, että pääsee näkemään juuri melkein pelkästään sen eniten matkaajalle suunnatun kaistaleen paikkaa, kun aina eniten on kiinnostanut ne sen takapihat ja sivutiet. Mutta pitää yrittää pitää mielessä, että on iso saavutus ja etuoikeus päästä sinnekin saakka, olisin voinut joutua jäämään myös vaikka kotiin, jos jalka olisi mennyt toisella tavalla murtumaan.
Menin syömään lähimpään rantabaariin paistettua riisiä. Väsytti ja olo oli yksinäinen. Pakotin itseni vielä uimaan ennen pimeän tuloa viiden maissa.
Majapaikan takaulkokäynnistä lähti kävelytie, joka johti läpi saaren läpi Hat Pattayalle. Sen siis katselun kartasta. Löysin onneksi heti läheltä paikan, josta ostin lipun seuraavan päivän klo 16 veneeseen Langkawille (1,5h matka), ja mies lupasi soittaa minulle keppisäälistä mopotaksin kahdeksi viemään Pattayalle, jossa Immigration office leimaisi passini ulos Thaimaasta. Lähdin vähän matkan päähän eteenpäin tietä kepin kanssa syömään ja jätskille. Kaipasin wifiä, jossa olla yhteydessä ulkomaailmaan, sellaista ei bambubungalowista löytynyt. Menin nukkumaan luettuani lataamani digihesarin.
Seuraavana aamuna tajusin, että bungalowi pitäisi luovuttaa jo kymmeneltä, ja olin juuri herännyt. Olin suunnitellut meneväni rauhassa rantaan etsimään snorklauskamojen vuokraajaa ja uivani kunnes piti lähteä, ja käyttäväni vielä mökin suihkua ja säilytysmahdollisuutta. Kiukkuisten respan papan ja naisen kanssa pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen, kun lupasin maksaa kolmasosan toisen yön hinnasta, jos saisin jäädä kahteen. Riistäjät.
Köpöttelin konsensoidusta makeutetusta maidosta tehdylle jääkahville ja ostamaan banaaneja takapihan tielle, siitä rantaan. Kävin meressä ja sitten kysymässä rannalla Taxi boat ja Snorkles -kylteillä varustetusta bambumajasta snorklausmaskia -ja hengitysputkea. Noin kymmenen paikallists miestä siellä päivysti, mutta joko niitä ei ollut tai niitä ei voinut vuokrata, sillä lopulta pääsimme selvyyteen vaan siitä että no good. Forra Diversilta vierestä snorklauskamat ja räpylät löytyi joltain aussilta. Otin tunniksi. Rannasta noin sadan metrin päästä näkyvä Ko Ra:n minisaari olisi hyvä ympäristö. Epämukavaksi täällä veteen menemisen on tehnyt sille parkkeeratut ja jatkuvasti lähtevät ja tulevat pitkähäntäveneet, joiden alle olin lukenut 2013 yhden reissarin kuolleenkin. Jo rannasta näkyi Ko Ran ja Lipen välillä turkoosinkirkkaassa vedessä musta korallikaistale.
Oli ongelmia saada maski vedenpitäväksi ja lisäksi jostain kohtaa putki falskasi. Minuutin välein piti nostaa pää ja tyhjentää putki sinne valuneesta vedestä. Pikkuhiljaa opin kyllä kestämään pientä rohinaa pidempään.
Saksanpähkinän ja korvasienen näköiset korallit olivat jänniä. Kirkkaasta vedestä pystyi jo rannasta näkemään tummemmat korallialueet. Sri Lankan kokeiluissa oli nimenomaan vitivalkoista korallia. Mutta näin merisiilejä, erilaisia parvia mustakeltaraidallisia pikkukaloja, isompia sateenkaaren väreissä, jotakin isoja makkarakaloja kiinni pohjassa ja ennenkaikkea eniten eri väreissä pitkää kaksinkerroin kierrettyä makkaraa muistuttavia kaloja (?) kiinni korallissa. Aivan mahtavaa. Näyttivät siltä, kuin pitkä ohut rätti olisi kierretty kuivaamista varten tiukalle pötkölle ja sitten kiemurrettu puoliksi taitettuna. Ja sitten he höllyivät meren tahdissa. Violetin orkidean värisiä oli eniten. Snorklasin hiljalleen Ra:lle minihiekalle istumaan ja jatkelin hetken sen ympäristössä. Räpylöiden käyttö oli yhtä räpeltämistä, kun toisella jalalla ei uskaltanut kauheasti potkia. En nähnyt mitään maailmaa mullistavaa, mutta kyllä se aikamoinen uusi ennennäkemätön maailma silti oli! Ja uiminen pikkukalaparvien seassa. On jännää, miten laittamalla silmät veden alle yhtäkkiä kadottaa kaiken maanpäällisen, kun äänetkin häviää.
Rantautumisen jälkeen luin vielä hetken, kunnes palasin kalliisti maksamaani bungalowiin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Odottelin hikisenä jo heti suihkusta hiukset märkänä tulleena sitä luvattua mopotaksia, mutta ei sitä kuulunut. 14:30 piti olla maahantulo-pisteellä Hat Pattayalla hoitamassa rajamuodollisuuksia ja passileimoja (Lipelle oli perustettu pieni sivukonttori, koska lauttamatkat Malesiaan ovat yleisiä). Kävelin lopulta viittä minuuttia ennen puolta sinne kiskalle, josta olin ostanut lipun. Mies soitti ilmeisesti taksimiehelle, joka ilmestyikin pian sorry sorrya sanellen. Päästessäni nopeasti pikkusaaren läpi Bungha Resortille, jossa Immigration office sijaitsi, ei mitään kiirettä olisi ollutkaan. Annoin laivalippuvarauksen ja passin rannalle pystytetyllä pöydällä päivystävälle miehelle, joka vaihtoi laivalipun oikeaksi ja antoi passin toiselle miehelle, joka lähti. Hetken päästä hän ilmestyi takaisin huudellen passipinkastaan minun ja noin kymmenen kiinalaisturistin nimiä. Kun sain passin, piti jonottaa sen kanssa kuvattavaksi ihan oikealle talon luukulle. Sitten passi jäi sinne. Luulin pitkään, että minun piti odottaa sitä tulevaksi takaisin, ja kävin välillä hätäisesti ostamassa juotavaksi mangopirtelöäkin kahvilasta mukaan. Olin luullut ehtiväni neljältä lähtevää lauttaa ennen käydä vielä kahvilla ja välipalallakin. Lopulta tajusin kysymällä, että passit saataisiin takaisin vasta Malesian puolella. Punttasimme itsemme ja laukut muiden matkaajien kanssa taas pitkähäntäveneisiin ja tällä kertaa siitä suoraan lautan ovesta sisään. Käytin sumeilematta miehistön käsivoimia hyväksi ylös päästäkseni. Lähtiessä kävin vielä kannella, mutta sitten menin sisälle matkustamoon (iso kasa penkkirivistöjä) istumaan. Söin nälissäni neljä banaania ja rinkasta löytyneet pähkinät ja nukahdin herätäkseni Malesiassa.
Langkawin pääkaupunki (vai kylä?) on Kuah, mutta tällä paatilla oli pysähdys myös Telagan satamassa, joka on lähempänä yleisimpiä majoituspalveluita koostavia Panang Cenangia ja Panan Tengahia, josta olin varannut netistä Zackry Guesthousesta huoneen jaetulla kylppärillä 11e yö. Matka paatista rajatarkastukseen oli lähemmäs 250 metriä, mikä tuntui kilometriltä. Ystävälliset neljä reppureissaajaa rinkkoineen tarjosi kyllä apua, mutta en tiennyt miten siinä olisi voinut auttaa (golfkärryä luukunottamatta :) Passipinkasta mies huusi taas nimeni, ja Kaisu Helena taitaa mennä täällä sukunimestä, sillä taas sillä minua kutsuttiin. Leima helposti ja nopeasti passiin sormenjälkien jättämisen jälkeen.
Ulkona odotti minipakutakseja, jotka huutelivat kyytiä . Tiesin, että saarella ei olisi julkista liikennettä, mutta aina ku jotakin tarjotaan nenän eteen, epäilykseni heräävät. Kun autoon lähti mukaan kuitenkin kaksi niistä reppureissaajista ja yksi perhe vauvoineen, olin vaan tyytyväinen 20 ringitin (4,5e) kuljetukseen ovelta ovelle. Vastaanotto majapaikassa oli erityisen ystävällinen, maassa vasta 10 päivää ollut vapaaehtoinen respan mies opasti perusasiat ja pääsin noin neljän neliön pieneen mutta siistiin ja ilmastoituun (!) huoneeseeni.
Kello Malesiassa on tunnin Thaimaata enemmän, joten kello oli jo lähemmäs yhdeksää kun lähdin respan suosittelemaan viereiseen halpaan Maggi-ruokalaan syömään paistettua riisiä mustekalalla ja kananmunalla. Otin oikein kylmää kokis lightia lisäksi. Hintaa tuli alle 3 euroa, joten pelotteluista huolimatta suomalaiseen hintatasoon ei vaikuttanut liian kalliilta saarelta. Toki paikka oli paikallisten käyttämä halpis, mutta aivan riittävä. Kävelin vielä läheiselle kaupalle ostamaan jätskin, jonka söin siinä ulkopuolella. Löysin kikherne- ja härkäpapusnackeja ja painuin yhdentoista jälkeen takaisin lepäilemään huoneeseen.
Leave a Reply