Matka Panama Citysta Almiranteen sujui yllättävän kivuttomasti: kun puoli kymmeneltä päästiin starttaamaan, puoli seitsemältä meidät nakattiin jonkilaiselle betonikatokselle tienristeykseen. Lava-autotakseja oli sillä sekunnilla paikalla ainakin kolme, ja venelaiturille menijät lastattiin dollarilla per naama nopeasti jaettuihin kyyteihin.
Venematka Almirantesta Bocas Towniin Isla Colonille maksoi 6 dollaria ja kesti vähän alle puoli tuntia. Aurinko nousi, oli likainen mutta tyytyväinen olo.
Hostal Hansista varaamani yhden sängyn huone jaetulla kylppärillä (15$/yö) löytyi 100 metrin päästä laiturista, ja kaiken kukkuraksi huonekin oli jo valmiina odottamassa. Suihkuun!
Kun olin levännyt aikani huoneessa ja katsonut Lonely Planetista mihin olinkaan saapunut (banaaniteollisuuden ympärille rakentuneelle saariryhmälle – jopa kaikkien käyttämia konkelimallisia pyöriä, joiden satulaa pidetään niin matalalla että polkiessa on lähes polvet suussa, kutsutaan nimellä “banana bike”) lähdin etsimään aamiaista. Löysin paahtoleipää ja munakasta.
Halusin vuokrata skootterin päästäkseni ajelemaan saaren paria tietä pitkin sekä pohjoiskärkeen että itärannikolle. Olin suunnattoman pettynyt 70 dollarin päivähintaan, enkä voinut maksaa puolta kipurajaani enempää. Pyörällä matka olisi mulle liian pitkä läpi keskiosassa kulkevan mäkisen tien, joten onneksi vastaan tuli Jou ja hänen sähköpyörävuokraamonsa. Puolet halvemmalla sain polkemattakin kulkevan fillarin niin leveillä renkailla, että pääsin eteenpäin myös saaren hienohiekkaisen upottavilla teillä. Ihastuttava Jou neuvoi paikat ja lähdin polkemaan kohti pohjoisen Bocas del Dragonin rantaa uikkarit shortsien alla.
Ensimmäisenä pysähdyin kanadalaisen miehen ylläpitämään “muovikylään”, jossa hän rakensi taloja muovijätteistä kiinnittäkseen huomiota muovin turhaan kulutukseen.
Päästyäni Bocas Del Dragoniin 18 kilometrin matkan jälkeen jätin pyöräni parkkiin ja lähdin kävelemään rantaa pitkin eteenpäin aina Playa Estrellalle, meritähtien rannalle. Hämmästyttävää, miten vähän ihmisiä missään ja miten puhdas luonnontilainen ranta saattoi olla! Uin ja luin, ihmettelin jättiläismäisiä kaatuneita puunrunkoja juurineen.
Kävin jättämäni pyörän viereisessä ravintolassa kokiksella ja jatkoin samaa tietä takaisin, kunnes 15 kilometrin kohdalla käännyin itärannikkoa kulkevalle tielle. Jonkin matkan päästä tie muuttui kokonaan päällystämättömäksi ja kiitin leveitä renkaitani.
Päästyäni Playa Buffille pysähdyin ja tutkin rantaa ja isoja surffiaaltoja. Takaisin päin tullessa pysähdyin Skully’sin rantabaariin syömään kalatacoja ja yhdelle kaljalla. Muy bueno!
Palatessani kaupunkiin kävin Pirate Diversissa kyselemässä sukeltamisesta, mutta jostain syystä rennosta ilmapiiristä huolimatta en tehnyt vielä mitään varauksia ja ajattelin sittenkin meneväni ehkä snorklaamaan. Luettuani vielä vähän lisää alueen näkyvyydestä ja matalista koralleista päätin, että jättäisin täällä sukeltamisen väliin.
Illalla kävin suihkun jälkeen yhdellä drinkillä kylillä, mutta koska en nähnyt mitään kiintoisaa ruokapaikkaa päätin, että voin syödä mahani täyteen hostellin keittiössäkin. Ostin nuudeleita, kananmunia ja papuja ja painelin hostellille. Nukahdin yhdeksältä, joka mahtoi olla jonkinlainen ennätys.
Aamulla heräsin kelloon puoli kahdeksalta, jotta ehtisin etsiä jonkun sukellusreissun päiväksi. Niska tuntui eilisestä palaneelta, mikä yllätti itsenikin. Unta olisi riittänyt pidempääkin, joka mahtoi johtua yhä pahenevasta flunssasta ja alati valuvasta nenästä.
Tein hostellilla munakasaamiaisen ja pakkasin snorklausmaskin ja ilmaputken, ja käveltyäni 100 metriä joku poika oli jo ehdottomassa päiväveneretkeä 25 dollarilla. Lupasin miettiä asiaa, kävelin ostamaan vettä ja torin ympäri näkemättä sen kummoisempia tarjottavia, joten kävelin takaisin saman pojan luo ja suostuin reissuun delfiinien katselusta (tuntui idiootilta ja toivoin, että sen olisi voinut jättää pois, mutta kuulemma se kuului kaikkiin toureihin – sai taas miettimään, mitä minä tuen rahoillani), ja snorklauksesta parissa eri paikassa, pidemmin Isla Bastimentoksen Marine National Parkiin kuuluvassa Zapatillossa.
Lähdön piti olla 9:30, mutta se toteutui härdellien jälkeen ehkä tuntia myöhemmin. Vähän mietityttää, miksi saariryhmää pääkylässä kaikki lähtevät ja tulevat veneet käyttävät yhtä laituria, johon mahtuu yksi pikku paatti kerrallaan?
Ensin ajoimme siis tähyilemään delfiinejä, joita ei näkynyt yhtään. Ihan hyvä, että ovat ymmärtäneet vaihtaa maisemaa! Siitä meidät kuskattiin vartiksi johonkin veden päällä puujaloilla seisovaan ravintolaan, jossa sai tilata ruokaa iltapäiväksi tai ostaa juomista. Lähdettyämme ajoimme lähistölle avomerelle snorklaamaan reilu puoleksi tunniksi ja sen jälkeen katsomaan meritähtiä merenpohjassa veneestä läpi kirkkaan veden.
Lopulta ajoimme Zapatilloon, jossa oli pari tuntia aikaa uida ja hengailla rannalla. Snorklasin vähän, mutta pohja oli tylsä, koralleja ei ollut mutta muutamia hienoja kalaparvia kyllä. Palattuamme pysähdyimme vielä samalle ravintolalle, jossa söin eväspähkinöitä ja join kaljaa niin, että jalkani olivat viimeistään aivan vetelät (paikallinen olut maksaa 1.50-2.50$).
Takaisin maissa puoli viiden maissa menin ensimmäisenä suihkuun ja vähän makoilemaan. Ajattelin lähteä kaupalle ostamaan hyvia nenäliinoja (en löytänyt) ja siitä syömään. Päädyin huono-onnisesti johonkin jenkki-invaasio-intialaiseen, jossa sai Helsingin intialaisia kehnompaa ruokaa kalliimmalla hinnalla.
Menin hostellille lukemaan, ja ostin yhden oman sangrian ja plantaticos-sipsejä. Olin taas unille yhdeksän jälkeen, nenä punaisena ja niska hikisenä.
Aamulla oli edessä lähtö kohti manteretta ja siitä eteenpäin Costa Rican rajaa.
Leave a Reply