Matka Lilo-Anista Alcoyn viereiseen Guiwanin kylään, jossa Dive Point Alcoy sijaitsi, kesti noin tunnin. Jonkun ystävällisen rouvan avustamana busi jätti minut Dive Point Alcoyn pääportille, josta hämillään olevat työntekijät yllättin kävelemällä suoraan takakautta takapihalle. Sisältä tuli vaalea hymyilevä Laura, joka tunnisti minut jo Jenniksi. Ravintolan patiolta löytyi lisää suomalaisia: Noora, Anniina ja toimistoharjoittelijan Iina ja Lari. Paikan pitäjöt Niko ja Teija olivat viisuminuusimisreissulla.
Vaan olipa hauska tulla osaksi leirimäistä yhteisöä! Sain tervetuliaisispirtelön ja tutustuimme hetken. Pidin olostani, ja itse paikka oli parempaa laatua kuin perinteiset kuppaiset hostellini, joka toki näkyi myös yön hinnassa. Mutta uima-allas, oma parisänky, vessa ja yhteisen Beachhousen näkymä merelle, kyllä viihtyisin!
Joka ilta oli tarjolla 550 peson buffet-illallinen, johon osallistuin myös. Yhdessä syöminen oli pitkästä aikaa tosi sydämellinen kokemus. Otin Teijan suosituksesta myös sukellusvakuutuksen (50e/vuosi), jota oma vakuutukseni ei kattanut. Kaikkien sukeltajien oli myös täytettävä terveyskysely, jossa todettiin kykeneväksi sukeltaa. Feilasin reseptilääkkeiden osalta, mutta ne lopulta todettiin sukellukseen liittymättöminä medikalisaatioina.
Keskiviikkona aloitin aamulla viimein sukelluskurssin, jonka vuoksi olin tullut Alcoyhin. Etukäteen saatavilleni rekisteröityyn kirjalliseen materiaaliin (fysiikkaa, biologiaa, sukelluksen välineistöä, pinnan alla nähtävää elollisuutta yms.) olin ehtinyt tutustua harmittavan huonosti huonojen wifien ja aika paljon poissa hostellilta vietettyjen hetkien vuoksi. Oneksi päivä alkoi parin tunnin teoriaosuudella, johon sain Teijalta yksityisopetusta. Lounastauon jälkeen (hain kadulta nuudeleita) kävimme läpi sukelluskamat tankista regulaattoriin ja bc-liivistä märkäpukuun, ja niihin tutustumisen jälkeen menimme opettelemaan ja kokeilemaan eri taitoja veden alle uima-altaaseen. Jo hengittäminen regulaattorin kautta oli hurjaa! Tunsin suuria vaikeuksia yrittää esimerkiksi tahallisesti poistaa maskin ja laittaa sen takaisin syvyydessä, hengitin jatkuvasti vettä keuhkoihin. Kokeilimme taitoja hätänousuista liivin pukemiseen, nosteliivin hallinnasta varailman käyttöön parin kanssa, maskittomasta uimisesta kommunikaatioon veden alla. Veden alla minua opetti Dive master James Teijan neuvoessa pinnalta tarvittaessa. Tuskastuin, ahdistuin ja tunsin typerää irrationaalista mokailua ja kaiken juuri opitun unohtamista panikoidessani pintaan vettä keuhkoissa. En voi kun ihailla Teijan selkeitä ohjeita ja jämäkkää otetta, juuri mitä kaipasinkin. Ja yksityisopetus! Mutta noin kolmen tunnin harjoittelun jälkeen sain kaikki vaaditut ekan päivän taidot vedettyä kerran onnistuneesti läpi, pesimme kamat ja olin seuraavana päivänä muka valmis sukellukselle mereen. Jännitti!
Illalla söimme taas yhdessä buffetista ja jäin istumaan ravintolaan iltakaljalle. Oli erittäin super saada matkajuttuseuraa. Sovimme Nooran kanssa tekevämme perjantaina iltapäiväretken läheiselle Osmeñan huipulle.
Torstaina kävin myös aamiaisella, ja sain pitkästä aikaa paistettua kananmunaa, suodatinkahvia ja juustoa leivän päälle. Luxxus! Yhdeksältä lyhyehkön teoriaosuuden jälkeen lähdimme rannasta sukeltamaan House Reefille, opin muutaman uuden käsimerkin ja suoritin uudelleen hätänousun ilmaa jakaen. Mutta selvisin pinnan alla! Pelko hälveni suuresti, kun ymmärsin pärjääni alkeellisesti, mutta kuitenkin elossa. Kamojen pesemisen jälkeen hengailimme Dive Shopilla ja kävin altaalla virkistysuimassa.
Iltapäivällä oli luvassa ensimmäinen venesukellus, jota ennen kövimme läpi teoriaa ilmanpaineista, tilavuudesta, hapen koostumuksesta ja reaktioista pinnan alla, typen kertymisestä ja vääristä toimintatavoista joilla lisätä riskiä sukeltajan tautiin tai muihin vammoihin. Kapteeni kantoi tankin ja liivin veneeseen, minä räpylät ja painovyön. Kokeilmme myös vähentää painoja 4,5 kiloon (10 paunaa), koska olin pystynyt hallitsemaan nostettani pääsemällä hallitusti myös pohjaan. Noora ja toinen Dive guide lähtivät myös mukaan sukeltamaan Aquariumin saitille. Ensimmäistä kertaa pudottauduin giant leapilla veneestä veteen ja siitä 12 metrin syvyyteen paineita hitaasti tasaten. Superolo onnistumisesta! Pystyin jo vähän myös hallitsemaan nostettani ja katsomaan ympärilleni: nemo-kaloja, koralleja, kilpikonna, matoja, pallokaloja. Teimme 48 minuutin sukelluksen, jonka jälkeen olo oli taas hitusen varmempi.
Auringonlaskun aikaan lähdimme Nooran kanssa etsimään läheistä Tingko-beachin resorttia, jossa käydä drinkeillä, mutta emme ikinä löytäneet kuin rannalle saakka. Kävimme yhdessä resortissa, jossa emäntä luuli minua tunman hiusteni ansiosta filippiiniläiseksi. Lopulta palasimme tyhjin käsin takaisin omalle ravintolalle, jossa join suurieleisesti mai tain. Illan buffa-illalliselle osallistui nyt myös pariskunta Australiasta, ja kasvisruokana oli minua ajatellen tehtyjä loistavia kasvispihvejä.
Perjantaina aamupalan (tein puuroa mangobuffa-aamiaisella!) jälkeen oli puoli yhdeksältä taas vuorossa sukelluskamojen valmistelu ja kasaus, jonka jälkeen märkäpuku päälle, buutsit jalkaan ja räpylät kainaloon. Veneelle kohti Gorgonian Wallin saittia lähtivät taas mukaan myös Noora ja Lando. Pudottauduin tällä kertaa veneestä selälleen veteen, ja kävimme tämän kurssin puitteissa suurimmassa sallitussa 18 metrin syvyydessä. Näin superhienoja mustavalkoisia graafikkokaloja! Sukellus oli taas askeleen kohti turvallisempaa oloa vedessä: harjoittelimme nosteen hallintaa paikallaan pysymisen muodossa sukeltamisen ohessa.
Kamojen pesemisen jälkeen kävin suihkussa ja lähdimme Nooran kanssa kohti Osmeñan Peakia. Menimme tienposkeen odottamaan tricycleä, mutta hyppäsimmekin sopivasti saapuneen bussin kyytiin. Dalaguetessa kävimme aistimassa länkkäritunnelmaa kylän nähtävyydessä, 7elevenissä, ostin Pepsi Maxia! Kävimme pitkän ja kettumaisen keskustelun hablhabal-kyydistä (mopokyyti) huipulle, jossa kauniisti sanottuna mulkkunaama miekkonen vaati 800 pesoa, ei neuvotellut eikä tullut ylhäisyydestä kutsumiensa “gringojen” tasolle. Kun kyselimme muilta, paikan mafioson tavoin käyttäytyvä mulkku juoksi paikalle kieltämään kuskeja antamaan meille yhtään 800 halvempaa hinta. Lopulta pysähdyimme kampaamon eteen kysymään ulkona seisovalta kaksihampaiselta mummolta mahdollisuutta skootterivuokraan, ja yllättäen mummeli alkoi pitää puoliamme. Hän janpian ulos myös tulleet kaksi miestä riitelivät kovaäänisesti mulkun kanssa oikeasta hinnasta. Mulkku juoksi pois, tuli takaisin kinastelemaan, lyttäsi paikalle tulleen kyytiehdottajan matkoihinsa ja varsinainen sanasota oli käynnissä. Lopulta saimme 100 pesolla per naama per suunta kyydit edestakaisin odotteluineen, kun kävisimme itse Osmeña Peakin näköalapaikalla. Kunnia hampaattomalle mummolle!
Ajelimme kolme päällä mopolla mutkaisia tritä yhä ylöspäin kohti Cebun saaren keskiosia. Perillä oli vielä 15-25 minuutin kävelymatka itse paikan päälle. Kannatti! Söimme eväitä ja otimme paljon selfieitä juuri paikalle ehtinyttä mustaa jättiläispilveä uhmaten.
Kun palasimme takaisin alas Dalagueteen, kävimme syömässä random-raflassa, jossa istunut sveitsiläinen mies kertoi ummet ja lammet jääkiekkopeleistän Kimi Räikkösen kanssa. Ennen kotiin paluuta kävimme vielä 7elevenisä hamstraamassa herkkuja, ja samalla ostimme lauantaille pari litraa limua ja pullon halpaa rommia (josta myöhemmin opimme, että merkintä “55 proof” ei tarkoita alkoholiprosentteja, vaan ne puolitetaan siitä luvusta – ihmettelelinkin, miksi lähes kaikki juomat olivat kasikymppisiä.)
Otimme takaisin kotipaikalle tricycle-taksin, jossa kyydissä oli jo valmiiksi pari tyyppiä. Kävin illemmalla Lauran (paika ndive guide -kouluttautuja) kylän ainoassa baariresortissa drinkeillä – siellä, jota Nooran kanssa emme edellisiltana ikinä löytäneet. Jäin sinne vielä yksinäni istumaan, kun Laura lähti syömään.
Kotona ilta kaljan ja väsyneen juttelun merkeissä. Hyvä päivä, ja seuraavana päiväveneretki Panglaolle sukeltamaan!
Leave a Reply