Tänään kävin kyllä jossakin niin minulle ennenäkemättömässä Pieni Merenneito -maailmassa ja löysin luultavasti samalla Nemonkin: sellaisia olivat kalat ja korallit Pigeon Islandilla, että kokematon snorklaaja oli ymmällään ja hämillään! Miten niin värikkäitä kaloja edes on olemassa! Hämmästelin kaikkia sateenkaaren värejä, jopa yhdessä ja samassa yksilössä, pienten ollessa noin sentin mittaisia ja isoimmat reilu puolimetrisiä. Ainuttakaan kilpikonnaa tai paljon mainostettua haita en nähnyt, mutta koska odotukseni olivat lähinnä nollassa aiemmin kerran hätäisesti Tommin ja Marikan lainakamoilla Koh Lantalla talon edessä tiirailun perusteella, riitti kalat ja niin monipuoliset korallikasvustot täyttämään silmät ja pään aivan mainiosti. Voi kunpa olisi ollut vesikamera!
Yhdeksältä aamulle minulle ja kahdelle venäläispariskunnalle sovitettiin räpylät jalkaan ja sorklausmaski päähän, ja moottorivene haki meidät rannalta. Tietättekö muuten, miten ajetaan moottorivene leveälle hiekkarannalle parkkiin? No se kiihdytetään nopeasti, ajetaan kohtisuoraan rantaa päin ja kun alkaa käydä matalaksi, nostetaan moottori ja liutaan hiekalle kelkan tavoin. Tälläisen episodin aikana hävitin myös toisen varvassandaalini, jonka olin ottanut pois jaloistani kävellessä rannalla. Nyt ymmärrän, miksi kaikki rannat ovat aina täynnä yksinäisiä kenkiä. Omani kyllä löytyi puolen tunnin kuluttua, kun kyseinen vene lähti viemään taas porukkaa sukeltamaan.
Ajoimme Pigeon Islandin rantaan, ja kahden puolta pientä niemennokkaa kuski näytti meille pari paikkaa, jossa voisi snorklata. Koralleja on paikassa tallottu jo tuhoon sen verran, että osa rannasta on selvästi narutettu “kielletyksi”. Sinänsä uimiselle ja snorklaamiselle varatut alueet eivät olleet isoja, mutta ei tarvinnut kuin laittaa päänsä veteen bogatakseen kaikenlaisia kalaksi luokiteltavia olentoja ja lisäksi rikkaita korallikasvustoja. Olimme saarella lähemmäs kolme tuntia, josta osan käytin ihan vaan istumiseen hiekalla, koska hengittäminen snorklausputken kautta sai suun vääntymään epämiellyttävään lukkoon. Ainut miinuspuoli oli se, että uudenvuoden lomat ovat paikallisilla vielä päällä, joten väkeä oli sen verran ettei voi puhua mistään “autiosta yksityisestä paratiisista”.
Palatessa kävin suihkussa, syömässä ja käppäilin rannalla katsellen veneitä ja kalastajia, tuijotin merta ja luin. kävelin pääkadulle käteisen rahan huvetessa saadakseni tietää, että lähin automaatti on kuuden kilometrin päässä Trincomaleessa. Onneksi olin maksanut jo yöpymiseni. Ostin kokonaisen papayan, ananaksen ja banaaneja sekä pikkupussin pesupulveria pestäkseni kaksi isoa huivia, jotka olen hionnut tuhanteen kertaan käyttäessäni niitä mm. pään suojana, hameena, kaulahuivina, paitana ja peittona. Söin jo toiseen kertaan Shivasissa rannan lähettyvillä, koska sympaattinen tarjoilijamies oli edellisiltana ollut niin hyvää mieltä tuottava ja sopivan etäistä palvelua tarjoava, toi vielä kaikkia paikallismaustesoosseja paistetun kala-ananasriisin seuraksi. Pitkästä aikaa myös wifi oli nopea vaikka ruoka ei mieleen jäänytkään erityisyydessään. Raivostuttavaa on vain se että kuten aina, näissä muutamassa Uppuvelin rantapaikassa hinta riisiannokselle voi olla nelinkertainen verrattuna jossakin kylässä kadunvarsipaikan alle 150 rupian riisicurryyn.
Koko Sri Lankan itärannikko kärsi pahoin vuoden 2004, ja täällä kuten Arugam Bayssakin jälleenrakennus on vielä käynnissä ja on monissa paikoissa näkyy esimerkiksi evakuointireittikylttejä tulevien tsunamien varalle. Arugam Bayssa oli jopa hotelli ja tie nimeltä Tsunami. Uppuvelista rantaviivaa eilen eteenpäin tallustellessa voi helposti ymmärtää, miten turvattomia pienet ihmisrakennelmat ovat meren rinnalla. Rantaviiva on melko kehittymätön, paljon kylämäisempi kuin esimerkiksi etelän vastaavat. Rantaa saa itselleen aivan niin paljon, kun vaan haluaa ottaa, kastautumaan ja istumaan hiekalle aivan loputtomiin oman mielen mukaan. Negatiivisena puolena voi toki mainita sen, että täällä ei tosiaan ole ketään palkattu siivoamaan ylväiden matkaajien silmistä merestä rannalle ajautuvia roskia ja jätekasoja eikä niiden välttämistä sille himmailla kyllä mantereeltakaan käsin. Kun merestä huuhtoutuu hammasharjoja, varvassandaaleja, verkkoja, vesipulloja, kookospähkinöitä, muovia, pusseja tai mitä tahansa voi keksiä, ne jäävät rannalle huuhtoutuessan aivan siihen mihin sattuvat kiinnittymään. Karua, mutta ainakin todellista ja hyvä muistutus kaiken ihmisen pilaaman jäteroskan ja luonnonraiskauksen määrästä. Jossain heitetty roska saattaa kadota silmistä siellä, mutta palaa jossain vaiheessa aina jonkun toisen nenän eteen.
Kolmisen päivää täällä muuten on mennyt erittäin verkkaisesti. Oikeastaan mitään varsinaista tekemistä tai nähtävää ei loputtoman rantaviivan ja meren lisäksi ole, ellei halua lähteä lukuisiin sukelluskouluihin tai sukellusretkille. Olen seurannut paljon kalastajien touhuja, joka selvästi on iso osa rannikon elämäntapaa täälläkin. Värikkäitä moottoriveneitä ja pienenmpiä, kanoottimallisia pitkähäntäveneitä on rannat täynnä, ja koko ajan jossain joku miesporukka setvii verkkorypästä, vetää verkkoa merestä, suoristaa siimaa tai muuten rassailee veneellään. Onkijoita ei ainakaan ole näkynyt yhtään, eli sanoisin täysin kalastusummikkona homman perustuvan vähän isomman mittakaavan saalistavoitteisiin kun vapaa-ajan onkimiseen. Puoleensävetävää charmia paikan hitaassa rytmissä on juuri siinä, että paikallisten elämä näyttää jatkuvan vielä entiseen malliin muutamista resorteista huolimatta. Tänne voisin palata lökörauhottumispötköttelylomalle aivan yhtä mieluusti kuin mihin tahansa Thaimaan autioisempaan rantakohteeseen.
Huomenna lähden aivan pohjoisosassa sijaitsevaan Jaffnaan yöbussilla, jonka pitäisi startata Trincomaleesta iltayhdeltätoista ja saapua perille viideltä yöllä. Olen sähköpostitellut yhden majapaikan kanssa varauksesta ja ilmoittanut saapuvani jo ennen aamukuutta, ja viestin huono. Englannin perusteella tulkitsin, että en pääsisi huoneeseen, mutta voisin tulla hengailemaan paikalle jo silloin. Edellisen yösaapumisen perusteella halusin nyt varmistaa, että tarvittaessa minulla on joku osoite, johon suunnata jos paikka vaikuttaa pilkkopimeässä epäilyttävältä. Epäilenpä kuitenkin bussin olevan perillä niin paljon myöhässä ettei auringonnousu ole kaukana.
Tilanne pohjoisen hindutamiliosissa on tietojen mukaan nyt rauhallinen, ja vuonna 2009 lopullisesti päättynyt yli kakskikymmenvuotinen sota ohi. 2000-luvun tulitauon jälkeen monia paikkoja on alettu pohjoisessa uudelleenrakenta, mutta lukemani perusteella sodan jäljet näkyvät kaikkialla edelleen tuhoutuneiden talojen, raunioiden, sortuneiden talojen, luodinjälkien ja hävitettyjen kotien muodossa. Jälleenrakennus ja koko häädettyjen tai paenneiden kansalaisten paluu on luonut toivoa myös seudun kehittymisestä. Monenlaisia näkemyksiä oikeasta ja väärästä on, ja tamilien kohtelu on usein hyvinkin kyseenalaista. Useat paikat ovat seudulla vielä armeijan omistamia, ja kun olen yrittänyt “matkustaa vastuullisesti” eli yöpyä, syödä ja tehdä vesi- ja ruokaosotokset paikallisten omistamissa pienemmissä paikoissa, pitää pohjoisessa yrittää ottaa huomioon vielä kanta myös siihen tukeeko armeijan politiikkaa euroillaan vai ei. Toki tässä ei omalla pienellä tiedollani ja pinnallisella ulkomaalaisen näkökulmalla suuria ihmeitä osaa tehdä, mutta ehkä alueen ja koko maan historian tiedostaminen on kuitenkin itselleni tärkeää seutuun, kulttuuriin ja ihmisiin tutustuessa.
Jutteluni reissun varrella paikallisten kanssa sodasta ja rauhasta, tilanteesta tamilien ja armeijan välillä sekä näkemyksistä nykyisyydestä ja tulevasta, suurin osa painottaa nykyistä rauhaa ja ovat selvästi silminnähden helpottuneita ja tyytyväisiä tilanteeseen. Muutama on epäillyt uuden, helmikuussa valitun presidentin voimaa ja lujuutta pitää tilanne vakaana. Monilla kuitenkin ei ole itsellä kokemusta pohjoisesta tai Jaffnassa käynnistä, ja usein kun kerron reissusuunnitelmistani, kohdassa Jaffna vastauksena on vain hiljaisuutta, vaikka muiden kohteiden maininta saa usein hyväksyviä hyminöitä ja vakuutteluja paikkojen kauneudesta. Lähinnä vaikuttaa siltä, että tilanne on arka vaikka henkilökohtaisella ihmistasolla kaikki luonnollisesti pyrkivät ja toivovat rauhallisuutta, veljeyttä ja yhtenäisyyttä. Hindutamilit ovat kulttuurillisesti enemmän kallellaan Intiaan, josta tukea myös sisseille ja tamilien oikeuksia ajaville ryhmille on tullut, lisäksi keskiosissa on vahva niin sanottujen “teetamilien” väestö, jotka elävät teenkerääjinä ja joita ei rinnasteta pohjoisen tamileihin.
Suunnitelmissa Jaffnassa on ainakin vuokrata pyörä ja lähteä käymään saariseuduilla, niemimaata paremmin tutkiakseen olisi suositeltavinta olla oma kulkuneuvo tai vähintään skootteri. Jää nähtäväksi, uskallanko ottaa skootterin alle ja tutkia aluetta laajemmin. Valitettavasti aika käy vähiin, ja kotiinpaluu lauantain vastaisena yönä ahdistaa jo tolkuttoman paljon vastaantulevan seinän lailla. Jaffnan tutkimiselle jäänee muutama päivä, takaisin Colomboon lentoa varten suunnitelmissa on tulla 12 tuntia kestävällä yöbussilla. Jos aikaa olisi, jäisin välillä vielä luoteis-Sri Lankaan tutkimaan vähiten kehittynyttä maan osaa, mutta nyt näyttää sen olevan ajallisesti aivan järjetöntä ja mahdotonta. Onneksi voi aina palata, ja kotona odottaa ikävöity Tomi, ihanat Mäntsälän tyypit ja sietämättömän tärkeät muutamat ystävät. Jos tätä kaiken kokemista, näkemistä ja oppimista ei olisi voinut jakaa kotityyppien kanssa, olisi iso osa pudonnut pois.
Nyt näyttää, että Aqua Innissä viettämäni neljätuntinen yhden kahvipannun ääressä alkaa olla tullut siihen pisteeseen, että lähden kastautumaan mereen. Pilvet ovat väistyneet sen verran, että aurinko paistaa taas. Tärkeänä loppuhuomiona voin vielä mainita, että vaikka muilta osin vartalossa ei näy juurikaan rusketusta tai palamista – rantamakoilupäiviä ei ole vielä tätä ennen ollut – eilen snorklatessa olen ilmeisesti polttanut takamukseni, ja näytän nyt siltä kuuluisalta paviaanialta valkoiset vaipat jalassa.
Leave a Reply