Luonnonihmeitä Horton Platesissa ja Sigiriyassa

Aamu (voiko kello neljää kutsua aamuksi, eikö se ole vielä yö?) alkoi aivan luokattoman sirrisin silmin, koska olin taas jostain syystä katsonut aiheelliseksi lukea Hesaria yli puolenyön. Jostain syystä se on arkirutiini, jonka teen täälläkin: lehti on luettava kannesta kanteen päivittäin. Jeeppi tuli hakemaan minua viiden jälkeen, ja haettuamme yhden ranskalais- ja yhden saksalaisparin toisesta hotellista, ajoimme luultavasti vähän alle 30 kilometrin matkan Horton Planesille. Matkalla pysähdyimme kiskalle ostamaan aamiaseksi lämpimiä pannukakkumaisia lettuleipiä ja banaaneja. Olin tyhmyydessäni yllättynyt, että sinne piti maksaa hemmetin kallis pääsymaksu vielä erikseen sisään – Suomessa kansallispuistot ovat ilmaisia, mutta pitäisi olla jo tottunut siihen, että täällä kaikki “nähtävyydet” ovat äärimmäisen kalliita ulkomaalaisille, vaikka paikallisia ilmaisia tai melkein sellaisia. Tänne piti maksaa 2600 rupiaa! Eikä sitä edes salailla, hinnat ovat ihan selkeästi esillä kyllä, virallisen kaavan mukaan. Jännittävää oli myös se, että portilla tarkastettiin kaikkien laukut muovin varalta, ja pulloista piti irrottaa etiketit, keksit kaataa paperipussiin, tupakat jättää narikkaan. En tiedä oliko se enemmän paikallisia varten kuin turisteja, sillä vaikka ymmärrän että käsitys jätteistä ja roskaamisrsta on toistaiseksi erilainen, on välillä kova surku siitä, miten holtittomasti kaikki suoraansanottuna paska heitetään ihan mihin tahansa kauneimman luonnon ääreen. Vaikka ei puhuta samasta roskaisuuden tasosta kuin esimerkiksi on tullut vastaan Albaniassa tai Kambodziassa, ei kuitenkaan paljon mieltä lämmitä tieto siitä, että kaupassa juomapullo pakataan kahteen muovipussiin ja koko setti tulee päätymään luontoon seuraavassa hetkessä.

Reitti Horton Planesilla oli niin vaihtelevamaisemainen, että välillä tuntui kuin siirtymä olisi vaatinut pidemmänkin matkan kuin mitä kulku todellisuudessa oli. Aavaa savannimaisuutta, sademetsämäisyyttä, kiveä, kalliota, vihreyttä, kosteutta, karuutta, metsäsynkkyyttä ja avaruutta. Maasto vaihteli portaista hiekkatiehen ja kalliomuotoihin. Noin kahdeksan kilometrin kierros kulki läpi kolmen isomman nähtävyyden: Mini World’s End, World’s End ja Baker’s Fallsin vesiputous. Kuvat eivät kuitenkaan kerro mitään, mutta yritetään kuitenkin.

 

King Fernille paluun ja paistetun riisilounaan jälkeen etsin bussin Kandyyn, josta vaihdolla kohti Dambullaa ja siitä pientä Sigiriyaa, joka vetää matkaajia puoleensa keskellä tasamaata olevalla jättiläismäisellä kivellä. Kivirakennelman eri teorioiden mukaan uskotaan olevan miljoonia vuosia vanha, joka on ollut sekä pyhä paikka että toiminut kuninkaan rakennelmana isoine puutarhoineen. Olin ensin ajatellut mennä Nuwara Eliyasta Dalhouseen kiipeämään pyhiinvaellusreitin (noin 5000 porrasta!) Adam’s Peakille, mutta koska sää näytti koko ajan sateiselta päätin skipata sen ja lähdinkin pohjoiseen päin. Olin soittanut jo edellispäivänä Lion Lodgeen huonevarauksen.

Olin koko kahden tunnin matkan Kandyyn jossain horkkaisessa puoliunessa silmät suki, en muista matkasta mitään. Kandyssa vaihdon yhteydessä bussiin jo laiturilla tarttui joku takiainen, joka ei luovuttanut millään. Bussissa hän istui viereeni, todistellen jatkuvasti kuinka hän on myös matkustanut ulkomaille ja aikoo muusikoksi. Kuitenkaan kysellessä hänellä ei muistunut mieleen esimerkiski yhtään Saksan kaupunkia, missä hän olisi käynyt. Hän oli kuulemma kotoisin Dambullasta, jossa seuraava vaihto olisi, ja hänen mukaansa sieltä ei kulkisi enää busseja Sigiriyaan ja villielefanttien vaaran takia tuktukista joutuisi maksamaan vähintään 2500 rupiaa. Monet jutuista alkoivat olla aivan ihmeellisiä, ja koko ajan poika hikoili pyyhkien rätillä naamaansa ilmoittaen puolivälissä, että hän muuten usein oksentaa bussissa pahoinvoinnista. Tilanne ei sinänsä ollut ahdistava vaan lähinnä ahdistava ja raivostuttava: olin itse niin väsynyt bussissa istumiseen että olisin halunnut vain torkkua, mutta oli pakko pysyä skarppina sen varalta, että takiainen yrittäisi jotain kepulipeliä.

Olin luojan kiitos tajutessani Kandyssa takiaisen tulevan kanssani samaan kaupunkiin bongannut asemalta jo saksalaisparin, jonka kuulin olevan matkalla samaan kylään kanssani. Kun kello alkoi olla Dambulla kohdalla lähemmäs yhdeksää ja pilkkopimeyttä, kiitin luojaani että olimme sopineet jakavamme tuktukin sieltä Sigiriyaan, ja kun takiainen yritti saada jäämään minua “oikealla pysäkillä”, he näyttivät etupenkeistä minulle taakse että pysy vielä kyydissä. Päädyimme päätepysäkille keskelle ei mitään, pimeään jonkin yksittäisen sekatavarakiskahökkelin viereen, jossa oli onneksi yksi kolmipyörätaksi, ja hintakin järjesti 500 rupialla kolmelta. Yksin olisin varmasti puristanut tiukasti käsissä lentokoneesta varastamastani kertakäyttöaterinsetin veistä. Ensimmäinen kerta, kun joku muu reissaaja sattuu samaan bussiin, ja juuri oikealla hetkellä. Toivoin sormet ristissä, että Lion Lodge olisi pitänyt minulle ovet auki, vaikka en ollut mitenkään ilmoitetellut saapumisestani yömyöhään (täällä näyttää olevan tavallista, että 10:30 majapaikoissa sulkeutuu portit, jota ennen olisi syytä olla huoneessa).

Sydämellinen nainen ilmestyi pihalle, kun tuktuk kurvasi pihaan, ja minua odotti iso kolmen hengen huonen lämpimällä suihkulla ja neuvo viiden minuutin kävelymatkan päässä olevasta avonaisesta ruokapaikasta. Asioilla on oikeasti ilmeisesti tapana järjestyä.

 

Perjantain karun rakennustyömaan viereiselle ulkopöydälleni tarjoillun kiitettävän aamiaisen (pitkästä aikaa kahvia! Pikakahvi ei ole koskaan maistunut niin hyvältä!) hain taas pyörän vuokraan. Päätin jättää välistä 40 dollarin hintaisen lipun itse varsinaiselle Sigiririya Rockille ja mennä majapaikan pitäjön neuvojen mukaan lähettyvillä olevalle toiselle, Pidurangalan kivelle, josta avautuisi näkymät lähiseutujen lisäksi myös itse varsinaiselle kivelle. Jo muutaman kilometrin matkalla sain mukaani paikallisen tyypin, joka ilmoitti hetken juttelun jälkeen ilmoitti olevansa vapaapäivää kuluttamassa eilisestä krapulaisena ja kiipeävänsä kanssani kivelle. Kun julkiseen paikkaan menoa en voinut oikein estääkään, kiipesimme sinne yhdessä. Jälleen kyynisyysmittarini vaatisi säätämistä, sillä tyyppi paljastunihan oikeastikin supermukavaksi juttuseuraksi ja oppaaksi ilman kommervenkkejä. Sain tietää mielettömän määrän enemmän, kun yskin olisin paikasta ymmärtänyt. Ja hemmetti tätä luontoa! Pidurangalan laella istuessa ja käppäilessä näin liitäviä kotkia, jättiläismäisiä perhosia, silmänkantamattomiin jatkuvan vihreyden ja järvet.

 

Saattaa kuulostaa uhkarohkealta, mutta tullessamme alas lähdin vielä tyypin skootterilla ajelemaan läheisille järville. Puhuin ja kyselin kaikesta juttuseuran ikävässäni varmasti enemmän kuin raukka tyyppi olisi luultavasti jaksanut kuunnellakkaan. Lopuksi hän heitti minut takaisin fillarilleni, ja lähdin polkemaan itsekseni läheiseen Habaranaan, jossa ostin jäätelön. Se oli luultavasti parasta, mitä sillä paikalla oli tarjota, muuten koko paikka vaikutti olevan vain tienpätkä kiskoineen.

Puoli viideltä palautin pyörän ja lähdin tyypin kanssa katsomaan läheiseen Minnuryan kansallispuistoon skootterilla villielefantteja. Puisto ei ole aidattu, vaan ns. ekopuisto, jossa mm. kulkee autoteitä läpi. Vasta siellä käynnin jälkeen ymmärsin ottaa todesta tyypin puhert siitä, että villielefantit oikessti ovat täällä niin runsaslukuisisia ja yleisiä, että esimerkiksi norsukolareita ja kuolemiakin tapahtuu. Pari kuukautta sitten elefantti oli kuulemma tallonut yhden kyläläsen kuoliaaksi. Ajoimme yleisellä tiellä, jonka vierellä kulki elefantteja: laumoja, lapsia, isoja, pieniä. Autot olivat pysähtyneet väistämään jättiläismäisiä eläimiä tiellään. Näin enemmän kuin Yalan maksetulla safarilla, aivan hullun käsittämätöntä! Kunnioitus isoja otuksia kohtaan pakotti pitämään etäisyyden.

 

Illalla takaisin Sigiriyassa istuin kaljalla ja katsoin, kun paikallispojat pesivät jonkin verran tainnutettua norsua joessa hangaten hikeen asti sienillä ja harjoilla hingaten jättiläistä pimeässä vedessä. Paras tositelevisio koskaan. Tyyppi kertoi, että rikkaat voivat ostaa tuollaisen esimerkiksi orvoksi jääneen elefantin ja tehdä sillä rahaa tarjoten esimerkiksi elefanttratsastusta tai muita vastaavia sirkustemppuja. Ristiriitaista.

Huomenna otan bussin koilliseen Trincomaleen kautta Uppuveliin ja aion nähdä taas Intian valtameren ja viimein päästä kunnolla myös uimaan.