Kahden ensimmäisen päivän perusteella olen kovin kiintynyt sinuun, Kuala Lumpur. Pidän valtavasti sen tuhansista kasvoista, kulttuureista elämässä rinnakkain ja soluttautuneena, toisaalta erillään. Jättiläismäisistä torneista ja katutason kuppaisista kiskoista. Sliipatuista kauluspaitanousukkaista syömässä kiinalaisen katuruokalan nuudelikeittoa, fish ball souppia, won ton meetä tai intialaisista ravintoloista, joista ovelle kasattu keittopiste sauhuaa, toisella puolella on rahastustiski ja kassakone eikä sisään meinaa mahtua. Sisällä turbaanipäiset satthut resuinen busy making money t-paita päällä, tilaat tai haet noutopöydästä ja tylyilmeinen pappa saapuu tuijottamaan pöytäsi viereen ottamiasia ruokia kynä sauhuten, tunkee pienen hintalapun lautasesi alle ja häipyy. Maksa lähtiessä ja etsi lompakostasi pino yhden ringgitin seteleitä kolmessa eri painatusmuodossa. Sekatavarakaupat, joista voi ostaa ympäri vuorokauden kymmeniä hyllyllisiä keksejä ja sipsejä, ei täällä nyt jumalauta kukaan osta ruokatarvikkeitaan kaupasta. Hedelmiään maistattavat torikauppiaat, jotka yrittävät kuumeisesti arvata olisiko se Australiasta vai Hollannista. Käsittämätön hämmennys siitä, miten en näytä muka miltään tutun maan eurooppalaiselta, mistä se oikein on. Elämäänsä kyllästyneet kännykännäpyttelijänuoret katubazaarien loosseissa, heidän käsisilitysrautansa jolla he puunaavat silkkipaitoja, avaimenlyöntikärryt katujen kulmissa joissa pappa lukee ilmaisjakelulehteä varpaat tiskillä. Friteeratut ruokavalikoimat, tofumyyntipöydät Vai että kasvista, no nämä on kaikki kasvista valitse mitä haluat, kaksikymmentä senttiä, tässä nyt on vaikka fritattua tempehiä, tiedätkös mikä se on. Isot sammiot täynnä kirkkaanvärisiä kylmiä juomia polkupyörän kärryvaunussa. Ilmaiset viisi bussilinjaa, jotka risteilevät kaupunkia kiertäen ja kiertäen samaa reittiään. Metrot, junat, mielettömät ostoskeskukset ja kaupat, urbaania designia hehkuvat tyylikkäät galleriat, megalomaaniset hotellit ja niiden torkkuvat vartijat. Hello miss, yes miss ja taksikuskit, jotka kuuntelevat radioita joiden biisissä lauletaan sama-sama, sama-sama. Feikkilaukut, loputtomat siistit pinot piraattirannekelloja, isot kompleksit tuhansilla huivikuoseilla sekä sareja että burkhia varten. Musliminaisten muoti, fez-hatut. Käsienpesualtaat jokaisen katukuppilan nurkassa. Suomen hintainen kalja, kallis tupakka, sleakit kahvilat joiden suklaafrappuzzinolla voisi syödä kolme ateriaa. Riisiä, riisiä, ja tärkeänä pidetty asia: mitä viidestä eri nuudelityypistä haluat ruokaasi? Moskeijat, temppelit, hindut. Graffitit, kiinalaiset merkit, valkoiset liikkeiden kyltit joissa punaisella kirjoitusta jota en ymmärrä. Makeutettu kondensoitu maito jokaisessa juomassa. Naiset, jotka käärivät kasuaalisti housunpunttinsa jonottaessaan kyykkyvessaa, koska pesuputkivesi on joka paikassa kastellut lattian tulvaksi. Vanha pappa, joka iilimadon lailla tunkee viereen tyhjässä bussissa. Italialainen Diego, joka juoksee kiinni ihmetellen ontumistani ja juttelee ummet ja lammet tapaamistaan suomalaisista hostellissa ja yrittää taivuttaa kohtaloa menemällä suoraan kaljalle. Kännykkäliikkeet, kännykkäliikkeet, kännykkäliikkeet. Intialaiset kukkakaupat, joiden ympärillä voisi maata irronneiden keltaisten kukkien matolla. Rasva, frittikäry, hiiligrillit ja vehnäjauho. Riisi ja nuudelit, noutopöydät joiden kokonaisena grillatut currykalat ovat kuivempia kuin talveksi mökki saunaan unohtunut pesusieni. Pahvilla nukkuva miesporukka hostellini kadulla ja ylityylikäs Versacen liike Petronan tornien juuressa. Tämä kaikki on täällä ja minun jalkani on jo sanonut itseni irti, ja minä olen syönyt siitä vasta alkupalan!
Tehdään tällä kertaa kolmesta päivästä kuvakimaramainen kertomus, koska en enää erota mikä tapahtui milloinkin. Olen ajanut ympyrää ja samojakin reittejä ilmaisilla shuttlebusseilla, yrittänyt tuloksetta kierrellä erilaisilla katumarketeilla, bazaareilla, high-end-malleilla, loputtomilla käytävillä batiikkia, matkamuistoja, vaatteita, kelloja, laukkuja, kenkiä. Te ettekä minä tule saamaan ainuttakaan tuliaista.
Kuala Lumpurissa voi kilometrin säteellä vierailla taolaisessa temppelissä (minä kävin Guan Din soturipyhimykselle omistetussa), moskeijassa (kansallismoskeija National Mosque, Masjid Negara) ja hindutemppelissä (Sri Maharammian). On presbyteenikirkkoa ja kristittyjä. Guan Din temppeli oli suitsukkeista savuinen, kultainen, paloöljyn tuoksuinen, punainen ja kitchhenkinen kokoelma appelsiineja, tingeltangeleits ja isoja pilareita täynnä kultaisia buddhaukkoja. Sitä ovella suojelivat naaras- ja urosleijona pahojen henkien varalta. Guan Di on etenkin poliiseille ja vartijoille läheinen henki. Paljasjalkaisena ja sarilla olkapäiltä suojaten verailtu hindutemppeli oli siistimpi ja kliinisempi kuin Sri Lankassa käymäni hindutemppelit: värikkäät jumalseinät olivat moitteettomia ja iso keskiavosali roskaton, vain yksi liinahameinen mis makoilemassa selällään. Pienemmät alttarisyvennykset olivat kahden jumalan komboja, joiden edustalle sytytettiin vatiin kukkakuppikynttilä. Päästäkseni kansallismoskeijaan olin onneksi paikalla rukousaikojen ulkopuolella, mutta sain pukeutua vierailun ajaksi puettuun liilaan lainakaapuun ja mustaan helmikoristeltuun nijabiin. Koulun kelloja muistuttavien isojen pyöreiden kellojen numerot olivat arabiaksi, ja isoon rukoussaliin ei-muslimina minulla ei ollut asiaa. Jäljelle jäi vain massiiviset valkomarmoriset ulkokäytävät ja suihkulähdevesiallas.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdin toki katsomaan myös siluettikuvia Menara KL:n lisäksi ikonisesti hallitsevia toimistotorneja, Petronan öljyjätin kaksoistorneja. Sisälle olisi pitänyt aamulla osallistua lipun saadakseen johonkin onnenkauppa-arpajaisiin ja vielä maksaa kelpo summa rahaa, joten katselin niitä niska vääränä vain eri etäisyyksiltä. Hienot ovat, varsinkin kun näkyvät lähes joka puolelta ydinkaupunkia. Ja iltavalaistus!
Kun ensimmäisen kerran olin matkalla sinne, kävelin hylätyn näköisen rakennuksen ohi, johon päätin kääntyä katsomaan. Päästessäni sen eteen, minua nuorempi poika tuli kysymään mitä etsin, paikka kun oli tyhjä. Yritin selittää mielenkiintoani hylättyjä rakennuksia kohtaan, minkä jälkeen hän edelleen levitteli käsiään toistellen “but this is empty, nothing here, empty”. Kun kysyin pääsisinkö silti sisälle katsomaan, hän yhtäkkiä kävikin kysymyssä lupaa isältään, joka oli sisällä purkamassa sitä johonkin. Rakennuksesta löytyi vielä kolmaskin mies, ja sitten lähdimmekin kaikki neljä kierrokselle läpi talon. Ensin tapaamani näytti fikkarilla edessä, kun kiersimme tyhjän ja joitain toimistohuoneita sisältäneen entisen klubin kerroksia ja tiloja. Osa paikoista oli pilkkopimeitä, ja isä närkästyneesti huomautteli pojalleen, että neidille (miss, kaikki viittaavat minuun täällä sanalla miss) valoa. Kaksi vanhempaa olivat kovin hämmentyneitä ja ilmeettömiä, mutta kohteliaita ja kyselivät mihin kaikkialle haluaisin mennä rakennuksessa silmät pyöreinä. Itse rakennus ei ollut kovinkaan kiintoisa urbaanin löytöretkeilyn kannalta, mutta itse tilanne oli sitäkin kutkuttavampi. Lopulta kun pääsimme sieltä ulos, suostuin pojan kanssa vielä yhteiskuvaan, jonka isä otti. Todennäköisesti olen taas. Facebookissa jonkun todella kummastuneen kysmyksen kanssa, että miksi miss Suomesta halusi koluta purettavaa betonimörskää.
Ja sitten täällä on kauppoja, myymälöitä, kiskoja, sekatavarakauppoja, ostoskeskuksia, toreja, elektroniikkakiskoja, silkkicentereitä, kangasmyymälöitä, kukkiakioskeja, aivan mielettömästi eritasoista myytävää ja ostettavaa. Välillä olo on kuin Lontoon Oxford Streetillä, välillä kuin kultakorujen taivaassa, välillä hedelmätorilla, välillä kalakaupassa, sitten onkin jo rekeittäin kirppisvaatteita, välillä kuin muovipinnien ja pantojen helvetissä Chow Kit Marketilla kukkasten muotoisten nuudelien keskellä, välillä turkkilaisessa bazaarissa. En ole ostanut mitään pysyvää, mutta tuhlannut ihmeellisiin makeisiin juomiin, snackeihin ja nähnyt kilometrikaupalla erilaisia kauppoja ja myyntimiehiä.
Kävin varta vasten ihan taksilla Publika Mallilla ydinalueen ulkopuolella (2,5e suunta..), koska olin lukenut siellä olevan erilaista kekseliästä designia mm. vessojen seinämaalauksissa, logoissa, opastuskylteissä ja muissa elementeissä. Graafikkonäkökulmasta kiinnostanut paikka olikin juuri sellainen. Se olintaas uusi puoli malesiasta, alskerrassa oli mieletön ruokakauppa, jossa oli niin upeita rivejä mitä kummallisimpia vaihtoehtoisia tuotteita (luomu-chiasiemen-mustaherukkalimonadi!), hienoja asetelmia, jänniä valaisimia (viinaosastolla köysiviinipullokuvut), komeita seinätekstejä ja jotakin sen kaltaista, kun Suomessa vaikkapa Anton&Anton tai joku kuvitelmani New Yorkin hipsterialueen edelläkävijöksupoista voisi edustaa. Ihmettelin pitkään kummia tuotteita ostamatta mitään rinkan kantamisen vuoksi, kävin useissa vessoissa katsomassa seinätaiteita ja lopulta löysin vielä ulkoaukiolta kaksi galleriaa, joista toisessa oli malesialalaisten katutaiteilijoiden näyttely. Niin nappilöytö!
Little Indian seutuja.
Ruoka. Sitä riittää kaikessa kiinalaisista katuruokaloista etenkin ChinaTownin alueella Golden Trianglen steakhouseihin, kauppakeskus- ja liike-elämän ja toimistojen ympäristötä löytyy KFC, Starbucks ja paremmat versiot etnisistä, pikkuintiassa currya ja naanleipää. Iranilaista, arabialaista, kebabia, italialaista, thaimaalaista, vietnamilaista, dim sumia, steamboatia, sushia, burgeria ja kananjalkoja. Ja kaikkia myös sekaisin toistensa kanssa: ehkä korneimman Starhill Galleryn kimalleostoskeskuksen viereisellä kujalla viemärin roiskeissa samat kauluspaitakorkokengät syövät kiinalaisissa, jossa muovikippoon noukitaan grillipihdeillä toivotut ruuat, jotka kaasuliekillä valmistetaan ja nakataan kuluneessa muovikipossa eteen. Juoda voi irkkupubissa, reggaebaatrssa, kattoterassilla hotellien katoilla ja iltamarkettein muovipöydissä. Isoimpana katuruokakatuna on iltaisin liikenteeltä suljettu Jalan Alor Bukit Bintangin ympäristössä. Kävin siellä kahteen kertaan katselemassa, mutta jätin syömättä, koska siellä oli vaan liikaa turisteja ja heille suunnattuja sisäänheittäjäntyrkkyjä ja sen mukainen hintataso. 22 ringgittiä vietnamilaistesta bahn xeo -letusta, kun hostellini läheltä saisi samalla hinnalla intialaisesta kymmenen roti/naan/tosaileipää tai lettua currydippeineen. Olen syönyt ehkä eniten intialaisissa, koska niihin on helpoin ja vaivattomin mennä, tiedän aina löytäväni halvalla rotia ja nasi gorenjia. Olen käynyt myös ihastuttavassa Healthy Boy Vegetarian Food -ruokalassa, jossa sai kaikkia maailman mahdollisia pelkästään kasviksia, soija- tai tofuvalmisteita sisältäväiä annoksia ja noutopöytäruokaa. Aivan mahtava paikka. Kiinalaisissa katukiskoissa on myös vaihtoehtoja, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan tofuun tai johonkin kuuhun. Niistä useimmiten saa keiton (tai lähinnä liemen ja nuudelit) siihen valitsemallaan täytteellä. Olen ostanut rasvakerroksisa frittitofuja katukauppialta ja toreilta kävellessä syötäväksi. Sellainenkin ihana tofusandwhich nuudelitäytteellä tofubiitit leipinä on vakio monessa.
Jalkani on suoraan sanottuna ollut helvetin kipeä. Olen yrittänyt olla ottamatta yhtään turhaa askelta, kärsivällisesti pidätellyt halujani kävellä mielenkiintoisen kaupungin kaduilla vain katsellen. Yrittänyt tylsyyteen asti istua samojen bussilinjojen kyydissä, nähden kaupungin ikoniset Petronan tornit varmasti jokaiseen kellonaikaan. Mutta silti, muussina on. Kävelen niin oudosti, että näytän eniten mielestäni viimeisillään raskaana vatsakipujen tai muiden lonkkavaivojen vuoksi kinkuttavalta irvistykseltä. Mistään apteekista ei saa kodeiinipitoisia särkylääkkeitä, muut ei auta ja täältä ostamastani saa migreenin. Kun tein epäonnisen reissun Lake Gardensin jättiläismäiseen puistoon, olin niin kiukkuinen itselleni puolen kilometrin kävelystä, että olisin voinut motata itseäni ymmärtäessäni, että bussipysäkiltä puiston laidalle päästyäni olin jo niin rikki, että puiston autoa tai skootteria vaativa koko ei ikinä tulisi oltava käveltävissä. Katsoin sitä kolmen tupakan verran sen laidalta ja käännyin takaisin kohti bussipysäkkiä.
On kai myös jonkinlaisen Malesian yhteenvedon aika, koska perjantai-aamuna klo 9:55 lähtee lento kohti Bangkokia ja viimeistä viikonloppua ennen kotiinpaluuta uudenvuoden juhlinnan eli songkranin juhlinnan ja Teron näkemisen merkeissä. Menen yöpymään Teron Sukhumvitissa sijaitsevan kämpän ilmapatjalle lattialla.
Malesia on, miten sen nyt sanoisi, käymistäni (Kaakkois-) Aasian maista ehdottomasti helpoin ja “länsimaalaisin”. Jos minulla olisi lapsia, voisin helposti tulla niiden kanssa tänne lomalle. Olen nähnyt monia katuruokaloiden tarjoilijoita leikittämässä länkkäreiden pellavapäitä ihastuksissaan. Lähes kaikki osaavat englantia ainakin auttavasti, löytyy mäkkäriä mutta myös katuruokaa, yleisillä kulkuneuvoilla on helppo liikkua ja taksitkin edullisia. Nähtävää ja eksotiikkaa riittää silti enemmän kuin kliineissä turisteille rakennetuissa tekomaailmoissa, mutta asiat tehdään sovitusti ja ajallaan. Täällä saa anteliaasti suomalaiseen makuun omaa tilaa, iholle ei tunge kukaan ja humalassa törttöilee vain muutama hassu turisti. Hintataso on maltillinen. Kukaan ei katso kieroon, tuijotus on maltillista ja vaikka valtaväestö on muslimihunnutetua, voi hyvän maun rajoissa kulkea ihan omissa shortseissaan ilman paheksuvia silmienpyörittelyjä. Siinä mielessä ehkä myös hiukan tylsä, jos kaipaa jotakin aivan erilaista. Luulen, että minulle manner-Malesiaan ei varmaankaan tule enää uutta reissua, toisin kuin vaikka Vietnamin ja Laosin suhteen on edelleen nälkäinen, ja Thaimaassakin voisi vierailla koska vaan. Borneon puoli luonnonihmeineen ja Kinabalun vuoren osalta kyllä edelleen houkuttaa. Ehkä joskus Indonesian matkan yhteydessä. Mutta esimerkiksi nyt vaivaisen jalan kanssa yksin aivan loistava kohde siinä mielessä, että pärjääminen ei ollut selviytymistaistelua vaan matkan sai sovitettua omaan kuntoon melko peruslomailuksi tahtoessaan. Rakkaimmaksi jäivät Langkawin skootteriajelut, Penangin Georgetownin kadut ja ruoka sekä Kuala Lumpurin monipuolisuus.
Kiitos Malesia, että otit minut kylään, olit antelia isäntä!
Leave a Reply