Lauantai-aamuna hyvästelin sympaattisen guesthouse perheen. Olin hankkinut jonkin pienen makeisrasian jota muutkin kauppalaiset näyttivät suosivan kiitokseksi arasta mutta vilpitömästä seurasta ja avusta Tissassa ja myös uudenvuoden terveisiksi, koska olimme puhuneet jonkin verran siihen liittyvästä lahjanantoperinteestä. He olivat kysyneet olisinko halunnut ensinmäisen aamu paahtoleipäisen aamupalan sijaan toisena päivänä paikallisemman, ja he tarjosivat spesiaalisti uuden vuoden ruuaksi valmistamaansa “maitoriisiä”, jossa jokin erikoislajikkeinen riisi oli tehty pannukakun malliseksi levyksi maidossa keittäessä irronneen tärkkelyksen avulla. Sen kanssa syötiin paistettua ja karamellisoitua chili-sipulia ja makeaan versioon banaania. Suoraan sanottuna riisi itsessään oli melko mauton “kostea riisikakku”, mutta sambalin kanssa jo parempaa.
Pakollisten lähtökuvien he antoivat muistoksi riikinkukon sulan, ja olivat vielä piirtäneet kartankin bussisymboleineen reitille kohti itärannikon surffarimekkaa, Arugam Bayta.
Etäisyys olisi vaatinut kilometreissä vain 159 kilometriä, mutta ajallisesti 8 tuntia ja vartin, vaivallisesti kolme bussinvaihtoa ja saman verran uskomattoman piukkaan palattuja kulkupelejä. Reitti kulki välillä Tissamaharama-Thanamalvila-Wellavaya-Monoragala-Siyamulandauwa-Pottuvil-Arugam Bay, josta olin edellispäivänä varannut Stay Golden nimisestä rantamajoituksesta jonkin pikatarjous-bungalowin. Yö oli 21 dollaria, joka oli kallein tähän asti maksamani, mutta kiittävät arvostelut ja ajatus merenrantakylässä majoituksen hankkiminen taas jostakin pyörämatkan etäisyydeltä itse kohteesta painoi vähemmän kuin hinta.
Lienee turha mainita, että kaikki bussit olivat hikisiä, hitaita ja täynnä sellaiseen pisteeseen, että en tiennyt enää mihin koloon tienvarsipysäkeiltä kyytiin juoksevat matkustajat enää tunkivat itsensä. Riisiämpäreitä, säkkejä, ostoskasseja, reppuja, pahvilaatikoita.. Kaikki mahtuivat johonkin, vaikka minusta mikään ei mahtunut mihinkään. Kaiken keskellä kiemurteli edestä taakse lipunmyyjä, joka käsittämättömän hienolla ja näppäräsormisella suorituksella piti setelilompakkoa joskus avoimesta ovestakin puoliksi ulkona roikkuen virheettömäsaä järjestyksessä. Bussin hattuhyllyillä oli neljä isoa kaiutinta, josta raikasi paikallinen musiikki, jossa itse en huomannut ummikkona edes kappaleiden vaihtuvan. Edessä villkuu led-valojohdot tai erilaiset muodostelmat, joissa usein on keskellä buddhan kuvia. Mutta se, että suomalaiset olisivat bussissa poikkeuksellisen tuppisuita, ei kyllä tuntunut mitenkään erikoiselta totuudelta. Saman lailla hiljaa näissäkin busseissa matkustetaan, ja useimmiten suuriäänisin keskustelu käydään minun kanssani, kun joku uskaltautuu kyselemään. Ensimmäisellä bussipätkällä ajauduin sellaiseen rakoon, jossa seisoessani takapuoleni oli kiinni takana istuvan mummon nenässä, joka alkoikin tuuppia sitä sormillaan. Liikkumaan en silti pystynyt. Joku papparainen oli onneksi ottanut rinkkani jalkoihinsa. Yhdellä matkalla tarmokas lipunmyyjä etsi ja hoiti minulle vaivalla istumapaikan ikkunapaikalta, joka oli luksusta. Kuitenkin sellainen erikoiskohtelu sai lähinnä tyhmä olon itselle, ja vaikka en yrittämisestä huolimatta huomannut kenenkään nyreilevän siitä, niin siltä se silti itsestä tuntui. Sama mies nosti myös rinkkani ulos jostakin monien kaivautumien alta, ja huolehti että jään oikeassa paikassa pois. Matkan aikana ei oikei muuhun pystynyt kuin istuessaan torkkumaan ja seistessään keskittymään väistelyyn tulevien ja menevien ihmisten keskellä. Luultavasti kaikki matkalle mukaan pakkaamat kirjat ovat edelleen lukematta kun palaan kotiin, mutta ehkäpä uutta päänsisältöä on ollut tarjolla edes hiukan ilman niidenkin suorittamista.toisinaan vain eteensä tuijottaminen ja turhien asioiden ja ajatusten virtaaminen voi olla ihan hyvästä?
Arugam Baylla on sesonki huhtikuun loppupuolella vasta hissuksiin alkamassa, ja useammat paikat ovat vielä kiinni ja hiljaisia. Surffikausi on kuumimmillaan elokuussa. Majapaikkani bungalow paljastui kolmen hengen isoksi mökiksi puujalkojen päälle rakennettuna, omalla terassilla ja parilla riippumatolla varustettuna, sijoitettuna lähimmäksi rantaa. Täydellinen saapuminen nuutuneen matkapäivän jälkeen. Viereen oltiin aloittelemassa uuden bungalowin rakentamista (tosin täällä kaikki kutsuvat niitä cabanoiksi), ja täydellistä englantia hitaasti silmiin katsoen puhuva nuori hurmaava ja varmasti kymmeniä matkaajatyttöjä ihastuttava omistajamies tarjosi hyvitykseksi 20 prosentin alennusta. Kuten arvata saattaa, olin tietysti myyty ja pääti jäädä kahdeksi yöksi, vaikka yritykseni tingata mukaan vielä ilmaiset aamiaiset torjuttiin inttämisestä huolimatta. Sitä seurasi pitkä perustelu heidän booking.comille maksamistaan komissioista, jotka ovat saaneet jo useammat vastaantulevat guesthousen pitäjät raivoihinsa.
Uimaan ei juuri pääse kovinkaan järkevästi, vaikka yhdessäkin poukamassa aallot olivat pieniä ja paikallisia uimassa. Aallot kuitenkin pyörittävat vettä jatkuvasti sen verran, että vesi on hiekasta sameaa ja sieltä noustessa on enemmän hiekkaien kuin sinne mennessä. Kävin kuitenkin kastautumassa vielä nopeasti ennen pimeän tuloa. Ranta jatkuu itärannikolla surffispotteineen useiden kymmenien kilometrien verran. Sinänsä mikään perinteinen paratiisiranta se ei ollutkaan, ehkä vähän roskainenkin ja kalastusveneitä hiekalla romuineen päivineen, mutta minulle passasi se hiekan ja meren avaruus ja laajuus, jossa oli lähes aution näköistä silmänkantamattomiin. Illalla se tosin kostautui vähän yksinäisinä tunnelmina, kävin syömässä yhdessä reppureissaajien majapaikassa jossa oli muutamia isoja porukoita isojen pöytien ääressä ja minä istumassa yksin pitkän pöydän ääressä. Akuuttia Tomin, ystävien ja seurankaipuuta helpotti wifipaikassa nautittu Lion lager ja nettisosialisoiminen.
Leave a Reply