Perjantaiaamun herätys oli puoli kuudelta. Olin sopinut samassa hostellissa yöpyneen Omrin kanssa meneväni Guatemalan puolelle yhtä matkaa. Esquintlassa hän jatkaisi kohti Antiguaa, kauempana olevaa minä Lago Atitlánia. Olin etsinyt pitkän pätkän netistä erilaisia reittejä, joilla jurnuttavilla paikallisbusseilla pääsisi ensin rajalle ja sieltä edelleen kohteeseeni, ja löytänyt jonkun onnistuneen tekemään matkan melkein samankaltaisena.
Hostellin Julio ja Jessica heittivät meidät bussiasemalle ennen auringonnousua, mutta paikalliset olivat jo suurin joukoin hereillä pystyttämässä kojujaan ja matkustamassa täysissä busseissa. Ensin otimme bussin Somsonateen puolentoista tunnin päähän, sieltä melkein heti löytyi jatkoyhteys La Hachaduran raja-asemalle. Jo totutusti rahanvaihtajat paksuine setelitukkoineen hyökkäsivät päälle valmiina vaihtamaan rahaa, ja vaihdoinkin 15 dollaria quetzaleiksi matkakuluihin Guatemalan puolella. Bussi oli niin täynnä, että neljän hengen penkkirivillä istui kuusi, jonka lisäksi mukaan tunkivat seisojat.
Rajanylitys vaatii kävelyä ja hikoilua, mutta oli tällä kertaa ilmainen. Guatemalan puolella juoksimme takaovesta kuskin apurin hoputtamana jo liikkuvaan bussiin. Olin superonnellinen, että olin tehnyt illalla itselleni kolme eväsleipää matkalle.
Kolmen tunnin matkalla kohti Esquintlaa bussimme pysäytettiin poliisiratsiaan kolmesti. Ensimmäinen kerta oli todella hämmentävä, yhtäkkiä poliisit pomppasivat sisään, kaikki miehet passitettiin ulos kasvot ja kädet bussin kylkeä vasten tutkittavaksi. Naiset ja lapset saivat jäädä sisälle, ja poliisi kiersi tarkistamassa heiltä paperit. Ekalla kerralla Omri sai jäädä sisälle, toisella kerralla hänet käskettiin muiden kanssa ulos. Kolmannella kerralla muutamalla naisella lapsineen ei ollut papereita, ja poliisien kanssa käytiin pitkään ulkona kiivasta keskustelua. En tiedä vaihtoiko raha omistajaa, mutta ainakin he saivat jatkaa mukanamme aikanaan matkaa. Poliisit antoivat vaan selitykseksi ratsioista, että he etsivät jotain. Eräs paikallinen sanoi, että pysäytykset eivät olleet yleisiä, mutta ei kukaan paikallisista silti näyttänyt yllätyneeltä tai kauhistuneelta.
Esquintlassa eläväisen risteyksen kohdalla kuskin apuri neuvoi meidät ulos ja osoitti suunnan Antiguaan ja Atitlániin, joten Omri lähti kohti omaansa ja minä kolmen tunnin hien ja ikkunoista sisään lentävän hiekan kalvoittama lähdin etsimään ensimmäisenä vessaa. Löysin sen ruokalasta, jonka jääkaapista löytyi myös kokis lightia. Elämä hymyili! Kun lähdin etsimään oikeaa bussia, kävin useita sekavan espanjan kielisiä keskusteluja siitä, menisikö bussia ollenkaan tai mistä tieltä se menisi. Mummo sanoi että pysy tässä, nuori mies soitteli kavereilleen ja sanoi ettei toivoakaan. Lopulta kun otin muutaman askeleen etsiäkseni uutta paikkaa, kyytiin huutavat kuskin apurit kysyivät mihin menen ja juoksivat saman tien kiinni bussin, joka oli jo lähtenyt pysäkiltä. Vauhdissa kyytiin, rinkka kuskin jalkoihin ja toive, että olin edes oikeaan suuntaan menevässä kulkupelissä.
Kyyti oli perinteinen: niin pomppuisa, että pääni osui kattoon hyppiessäni takapenkillä, niin hiekkainen että ryppyni värjäytyivät mustaksi, niin meluisa kuin bussin kaiuttimista vain coveroitua Bryan Adamsia sai irti ja niin elävä, kuin kymmenien kaupustelijoiden loputon jono läpi bussin saattoi olettaa. Kännykän kartasta uskalsin katsoa, että menen oikeaan suuntaan. Kyytiin ja katolle nostettiin kaikkea kanoista muovipusseissa puiseen monimetriseen aitaan. Parin tunnin hitaan menon jälkeen päädyimme tietyömaalle, jossa seisoimme varmaan puoli tuntia. Olin vain onnellinen, että olin löytänyt oikeaan bussiin tuhannesta vaihdosta ja jännityksestä huolimatta.
Olin tuhlannut kaikki vaihdossa saamani 105 quetzalia, ja salaa toivoin pääseväni bussille San Pedroon saakka. Kuitenkin kartan mukaan kylässä ennen sitä kuski viittoi minua jäämään ja neuvoi suunnan laiturille, josta jatkaa matkaa. Minulla oli tyhjä rahapussi paikallista rahaa ja pieni kylä, josta etsin useamman neuvon saaneena automaattia rinkka selässä pidemmän aikaa. Kun lopulta se kylän ainut löytyi, se vaati 8 euron palvelumaksua nostosta. Eipä ollut vaihtoehtoja.
Paikalliset perinneasuineen neuvoivat minut laiturille, josta 45 minuutin kuluttua lähtisi vene San Pedron kylään, josta olin varannut Hostel Paraisosta ($6/yö) huoneen. Viimeinen etappi edessä! Vietin odotusajan laiturilla siiman ja koukun kanssa kalastavien poikien kanssa.
Päästyäni perille ihastuin heti pienten kujien, matalan profiilin ja hidastemposen San Pedron tunnelmaan auringonlaskussa. Kylä jakautui kahteen osaan, joista tori ja vilkkaampi paikalliselämä oli ylhäällä kukkulalla, rannassa ravintoloita ja hostelleja. Käppäilin ja kävin syömässä falafelia piña coladan kanssa.
Aamulla heräsin taas ennen seitsemää, ja lähdin taivaltamaan ylös kylään ja siitä vielä ylemmäs katsomaan järveä ylhäältä. Alas tullessani kävin torilla syömässä tacoja aamupalaksi katukojusta. Ostin jättikokoisia avokadoja. Kävin vielä paikallisista pavuista tehdyllä kahvilla, kunnes otin veneen toiselle puolelle järveä Panajachiin seuraavaksi yöksi.
Panajachelissa vein rinkan kivan oloiseen Dreamboat hostelliin (7$/yö), ja lähdin kävelemään kylille. Kävin torilla ostamassa ruokatarpeita, syömässä grillissä tehtyä patonkia. Lempeän oloinen pieni kaupunki, jossa oli paljon paikallisia turisteja.
Hostellille palattuani tein riisitonnikalamuhjua ruuaksi, ja jäin yleisiin tiloihin selaamaan kännykkää. Ostin seuraavalle päivälle paikan kuljetuksesta Chicicastenangon markkinoille ja sieltä Antiguaan. Puoli kuudelta aloin pelata hostellin väen ja vieraiden kanssa ensin lautapeliä, sitten juomapelejä. Join aivan liian monta guatemalalaista cusha-shottia, ja kun puoli yksitoista oltiin lähdössä baariin, päätin lähteä mukaan aamukahdeksan lähdöstä huolimatta. Cushan ja rommicolien juominen jatkui, ja kahden maissa ei ollut enää paljon tehtävissä. Päästyäni jossain vaiheessa samaa matkaa kanssani lähtenee hostellin vapaaehtoisen työntekijän ja baarimikon Garrissonin kanssa Dreamboatille valvoimme vielä. Laitoin kellon soimaan seitsemäksi. Klassinen ilmaisten shottien ylimitoitusvirhe, ja pommiinhan sitä tuli nukuttua. Heräsin yhdeksältä aivan järkyttävään oloon, hoipuin suihkuun ja oksensin – mitä ei ole tapahtunut sitten teinivuosien. Sinne meni market ja ostettu matka, mutta eniten huoletti miten selviäisin päivästä. Pakkasin rinkan, koska sänkyni piti luovuttaa yhdeltätoista, ja menin yleisten tilojen valtaville sohvalle makaamaan. Vietin siinä tiiviisti itseäni keräillen neljään, jolloin nöyrryin ostamaan itselleni uuden kyydin suoraan Antiguaan.
Huh.
Leave a Reply