En ikinä uskonut, että sanoisin näin, mutta tässä se nyt tulee: olen hikoillut ärsyyntymiseen asti. Ilmeisesti muutamat kymmenet lisäpainot tekee tehtävänsä. Eilen luulin hetken aikaa hukkuvani hikeen. En sano mitään sen suuntaista, ettenkö pitäisi kuumuudesta mutta hikoilu.. Enpä tiedä. Tänään sain usemmankin aivan satunnaisen vastaantulijan kommentin, joka otti kantaa valuvaan naamaani. Yritä siinä sitten katsella myynnissä olevia tuotteita, kun toinen naljailee hiestä. Siinä saa isompikin ihminen kyllä vielä pahemman hikikohtauksen päälle pelkästään siitä ahdistuksesta ja tietoisuudesta, että toinen kiinnittää asiaan huomiota. Hienotunteisuus, missä pelaa.
Eilisen jäälattepelastautumisen jälkeen oli aika tehdä tietä hostellille kirjautumaan sisään. Suihkunkuvat silmissäni arvioin joko matkan tai loppuneet voimani väärin, ja koin matkalla muutaman välikuoleman. Toisen pelasti ihka oikea marketti, josta sai coca-colaa ja suklaata jääkaapista, toisen puun alla oleva penkki.
Ex-Suomi maailmalla. Katusiivojalla Nokia-lippalakki. Useammat kohtaamiset paikallisten kanssa, joissa on puhutti kotimaastani, ovat jossain vaiheessa päätyneet Nokian kehumiseen.
Pelastava puunalus-selfie ja hiki. Taustalla olevan verhon takaa lensikin hetken perästä roskapussi, sitten sieltä ilmestyi kiukkuinen nainen huutamaan jotakin ohikulkijalle. Kodittomallakin on koti.
Hostellin dormi oli neljän hengen naishuone kahdella kerrossängyllä ja yhdellä pienellä pöydällä. Aulassa yksi henkilökunnasta kiiruhti saapuessani hakeemaan kylmän pyyhkeen minulle naamani pyyhkimistä varten.
Yksi sana. Hiki.
Siinä tilassa olisin voinut maksaa hiukan enemmänkin omasta huoneesta, mutta kirjautuneena huoneeseen oli jo pari reppureissaajaa jenkeistä, ja hetken perästä saapui kolmas. Ei sinänsä valittamista, mukavia kaikki tyynni, kaikki reissaamassa Aasiaa jo useamman kuukauden ajan. Tuntui heille käsittämättömältä, että olin ollut vielä edellispäivänä töissä, ja palaisin takaisin jo parin viikon kuluttua. Jälkimmäistä en halunnut ajatella itsekään.
Suihkun (betonikoppi) ja kauppaeväiden jälkeen päätin vihdoin torkahtaa hetkeksi. Nukuin noin tunnin, jonka jälkeen muut saapuivat huoneeseen. Itse päätin lähteä vielä käppäilemään ja etsimään ruokapaikkaa. Niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, värejä, tilanteita, tapoja, hetkiä, tilanteita, kummallisuuksia, universaaleja tavallisuuksia. Kaikkea ei voi pukea sanoiksi tai kertoa eikä kameraa ehdi, voi tai ole soveliasta ole kaivaa esiin. Ja ilman sitä nimenomaista kokonaistilannetta valoineen, hajuineen ja äänineen olisi sen välittöminen joka tapauksessa nirhittyä.
Olin jo varma etten löytäisi sopivaa ravintolaa, johon mennö yksin sekä hintansa että valikoimansa puolesta, mutta kun yhtäkkiä löysin itseni siltä jo aamulla kävellyltä merenrantabulevardilta, se olikin täynnä elämää sinne jostakin pystytetyillä katuravintoloilla, kojuilla, jätskinmyyjillä, leijaa lennättävillä lapsilla ja kävelyllä olevilla kaveriporukoilla ja pariskunnilla. Söin telttakatoksessa, jossa tilasin vähän vahingossa kaksi isoa annosta, koska oletin toisen olevan pieni. Paistettuja mustekalanuudeleita, toinen paistettua kananmunaa ja rotti-leipää. Super-currytulisia molemmat, ja aikaansaivat aikoimoisen ähkyn. Meininkiä riiti seurattavaksi kasvistenpilkkojapapasta (nopein näkemäni silppuajamies, vaikka ei kyllä yhdenmukaista särmää jälkeä syntynytkään), jamaicalaisesta rastapaistajasta, broilerinpaistajasta ja käsienpesuvateja pöytiin kiiruhtaviata, hampaattomista tarjoilijamiehistä. Kamala huuto koko ajan. Annos tarjoiltiin lopulta muovipussi lautasen ympärillä. Länsimaalaisena sain aterimetkin.
Hostellin aamiainen oli huonointa pikakahvia hetkeen ja valkoista paahtoleipää voilla. Kävelin aamupäivän ilman päämäärää tai aikataulua Pettahin market-alueella. Eri katuja, sokkeloita, kivijalkakauppoja, kojuja, kärryjä, katumyyjiä tuotteille jalokivikoruista perunoihin ja kalsarien kautta käytettyihin pölynimuroihin. Olin jatkuvasti jonkun tiellä, ja joku oli koko ajan minun tielläni. Se saattoi olla kaikkea kuorma-autosta lapseen tai itseään isompaa säkkiä kantavaan pappaan. Ärsykkeitä kaikille aisteille oli niin paljon, että huomasin väsyväni sekä fyysisesti että mielellisesti. Kävin juomassa rautateiden vieressä olevalla kelluvalla marketin osalla hedelmämehua (jota juodessani muistin, että kaikki juotavat tuotteet pitäisi muistaa tilata Aasiassa vähällä tai olemattomalla sokerilla, sillä sokerin käytön määrä on aika jumalaton). Kävin hindutemppelissä, syömässä intialaisessa, näin muihin kaupunginosiin verrattuna paljon muslimeja ja hinduja. Ostin aina inhoamani ja naureskelemani elefanttikuosiset ns. travelleripantsit vain siitä syystä, että niitä ei ilmeisesti myydä Colombossa yksivärisinä, ja koska farkuissa hikoilin vielä enemmän kuin normaalisti, mutta shortsit kaupungissa herättivät turhan paljon hello:ta. En tiedä onko nyt lomakausi ohi, mutta muita matkaajia olen tunnistanut itseni lisäksi vain muutaman, jos en ota laskuihin huonetovereitani. Onneksi tuttujen näkeminen ne jalassa taitaa jäädä minimiin.
Paussilla hotellilla kolmen jo lähteneen tilalle tuli englantilais-intialainen nainen, jonka kanssa lähdin tuktukilla jonkin matkan päähän kaupoille. Hänen piti ostaa kotiin teetä, minä halusin lähinnä kahville ja näkemään uutta kaupunkia. Muutaman shoppailukierroksen jälkeen menimme vielä syömään (pizzalle, koska hänellä oli jo muutamia Sri Lanka -viikkoja takana, ja kasvissyöjänö sanoi kuollakseen kaipaavansa riisin ja rottin tilalle jotakin muuta – eli riisiä syödään seuraavat kaksi viikkoa taas) ja jäätelökahvilaan.
Aamulla junalla etelään Galleen, jossa ajattelin viettää päivän, yöksi jatkaa ehkäpä vielä siitä parikymmentäkilometriä eteenpäin Mirissan rantakylään. Toivottavasti löydän jostakin oikean junan ja lipunmyyntitiskin. Colombon summa summarum: Lupaava alku Sri Lankalle, mutta uskon kokevani vielä jotakin erikoislaatuisempaakin. Ainakin olen selvinnyt parista ensimmäisestä päivästä hyvin mielin, muistoin ja kohtaamisin. Odottavin ja väsynein mielin nyt moi!
Leave a Reply