Vaikka en sano matkan päättyvän elämänkokoisessa mittakaavassa, sanon että tämä kokonaisuus isommasta matkasta alkaa olla nyt ohitse. Arki on toden totta astunut päähäni ja kehooni. Teen itselleni tavoitteen sen kodiksi asettumisen estämiseksi. Muutokseen on pakko jostain yrittää löytää voimia jostakin, itseni takia. Elämä on matka, yritän muistaa pitää toiveikkuutta yllä ja osata tehdä arjestakin retken matkaamisen mentaliteetilla. Aika jonkinlaisen minisummauksen.
Reitti yöpymispaikkojen mukaan poislukien päiväretket tai muut pysähdykset: Espoo – Colombo – Galle – Mirissa – Tissamaharama – Arugam Bay – Ella – Nuwara Eliya – Sigiriya – Uppaveli – Jaffna.
Budjetti
Suurin rahansyytämiskohde lienee muutamat retket, jotka tein, ja niihin maassa kuluukin suurin osa budjetista. Retkistä esimerkiksi kahteen kansallispuistoon, sinivalaita katsomaan ja snorklaamaan maksoin jokaisesta yksinään noin 3500-4000 rupiaa (pyöreästi 35 €), eli saman verran millä varmasti söin viikon kaikki ruuat. Halvalla pääsee matkustamaan julkisilla, samoin syöminen on edullista (1-4 €), jos tyytyy syömään riisiä ja currya, paistettua riisiä, erilaisia leipiä ja lettuja, frittijauhopalloja, linssimuhjuja, kotthua, rottia, nuudeleita yms. perusruokia “tavallisissa” paikoissa. Turistikohteiden rantakuppiloissa hinnat nousevat varmasti. Vaikka haluaisi, rahojaan ei oikeastaan ole edes mahdollista tuhlata globaaleissa mäkkäreissä tai pizza huteissa Colomboa lukuunottamatta. Tuorepuristetut mehut, banaanit ja ananakset ja erilaiset suolaiset ja makeat snackit ovat edullisia.
Lennot 590 €
Yöpymiset yhdelle hengelle omassa huoneessa (hostelleja dormeineen ei Colombon jälkeen edes tullut vastaan) 1400-3000 rupiaa (10-22 €), kaksi yötä bussissa
Ensimmäisenä mieleen tulevat…
Kolme suosikkipaikkaa:
Uppuveli, Nuwara Eliya, Tissamaharama
Kolme kohtaamista:
Tyyppi joka vei katsomaan skootterillaan villielefantteja Sigiriyassa, Mirissan hätäilevän hämmentävä Sarath-hierojaisäntä, tyttö joka lyöttäytyi kävelemään kanssani noin kilometrin verran Arugam Bayssa jutellen koirastaan ja kadoten sitten yhtäkkiö koulunsa pihalle kättään heiluttaen
Viisi lemppariruokaa: kotthut (kasvisten/kalan/kananmunan kanssa paistettua, pilkottua rotti-vehnälettua), dosa-letut peruna/linssicurryilla, paistettu riisi kuivatun kalan kanssa paistettuna, “Devilled Gram/Dahl/Manioca/Cassava/Murukku” (sipsien tapaiset snackit chilimaustettuna), mangolassi
Kolme pelon kohdetta: Kulkukoirat, pimeällä kävely autotien laidassa sateella Mirissassa, bussikusien ajotyyli
En tiedä, opinko matkasta mitään. Kulttuurista ja maasta varmasti tiedän enemmän kun aiemmin. Kuten aina, nytkin uutiset Sri Lankasta eivät tapahdu reissun jälkeen enää “siellä jossain jollekin”, vaan ne koskettavat niitä yksilöitä henkilökohtaisesti, joita tapasin. Lisäksi opin pyöräilemään jonkinlaisessa järjellä liikenteen seuassa ilman paniikkia! Viimeisinä päivinä huomasin ymmärtäväni jonkin verran paremmin kaiken tulemisen ja menemisen logiikkaa polkien suvereenisti keskustassakin kaiken hälinäne keskellä toisessa kädessä sateenvarjo. Ja aloin arvostaa myös tööttäämisen määrää! Ei ollut tksi tai kaksi kertaa, kun puin sisäistä nyrkkiäni jonkun ohittaessa tai tulemasta vastaan ilman tööttiä – siinähän olisi voinut jäädä vaikka alle, jumalauta!
Kokonaisuudessaan Sri Lanka oli tähän tarkoitukseen ja tilanteeseen oikein mainio valinta: en kokenut erityisesti turvattomuutta tai millään lailla uhkaavia tilanteita perushuuteluja enempää yksinreissaavana naisena, maa on hallittavissa olevan kokoinen kolmen viikon matkaamiseen ilman, että tuntuu ettei päässyt näkemään edes vähää alusta, hintataso on edullinen ja meno Colomboa lukuunottamatta rauhallista. Ennen kaikkea maa on aivan mielettömän monipuolinen kokoonsa nähden: harvoin olen reissussa tarvinnut vaatteita hupparista ja takista uimapukuun, sadetakkiin ja ohuimpaan hameeseen saakka. Luonto on ehdottomasti paras ja mielettömin puoli vaihtelevuutensa, eläimiensä, vihreytensä ja karuutensa osalta. Kaikkea savannista rantalomaan ja sademetsästä viileisiin aroihin. Ihmiset ovat kulttuurillisesti rikkaita, ja aidosti ystävällisiä ja kiinnostuneita maahansa matkustavista. Lukuisia kertoja sain kokea sydämellistä vieraanvaraisuutga ja avuliaisuutta, sateella ilmaisia varmasti vilpittömiä “hyppää kyytiin” -tarjouksia kolmipyörällö matkuvistavilta perheiltä. Ryöstön uhkaa tai jatkuvaa huijatuksi tulemisen kokemusta en kokenut, vaikka toki monessa paikassa on hyväksyttävä kaksi eri hintaa ulkopuoliselle ja paikalliselle, jossa ei välttämättä ole kyse sinänsä kusetuksesta vaan ns. “yleisestä totuudesta”. Aivan yhtä monta kertaa maksoin kyllä aivan saman summan riisi-annoksesta kuin vieressä istuva papparainenkin. Muita matkalaisia kohtasin eniten Colombossa, etelän Gallessa ja keskiosan Ellassa, muuten sai olla aikamoisen rauhassa oma tyhmä turisti – mikä vaatii tietysti tietyn verran avaraa suhtautumista ja sietokykyä huutomerkkinä olon suhteen ympäristön tuijotuksesta, vilkuilusta, naureskelusta, kikattamisesta, loputtoman lukuisista tervehdyksistä, kysymyksistä ja small talkeista häiriintymättä. Eniten minut sai surulliseksi roskaamisen, jätteen tai yleisen sonnan määrä tien varsilla, ohissa, kafunkulmissa, keskellä kauneinta luontoa ja maisemaa. Kunpa “kehitys kehittyisi” siihen pisteeseen, että jätehuolto nousisi kansalaisten arvoasteikossa pykälää ylemmäs ja ihmisillä olisi sen verran mahdollisuuksia ja tietoa ottaa kierrätys jonkinlaiseksi osaksi elämäänsä. Ja ei, tämä ei tarkoita yleistä paheksuntaa “tyhmiä ihmisiä” kohtaan, tiedostan kyllä ettei lähtökohdat ole samoja kuin skandinaviassa kierrätyksen kanssa.
Sri Lanka, palataan!
Leave a Reply