Karstivuoria, apinoita ja meri!

Olimme tiistaina lopulta perillä meidän asemalla puoli yhdeksältä, itse asiassa vain pari tuntia myöhässä. Etukäteen varattu hotelli, pahaenteisesti nimetty Prachuap Khiri Khan Beach Hotel löytyi reilun kilometrin päästä. Kävelimme läpi iltatorin ja jo pimeiden katujen. Bangkokin jälkeen todella hiljainen tunnelma, rauhallinen ja uninen merenrantainen pikkukaupunki.

Sudennälkä, ja rinkkojen hotellille heiton jälkeen pikaisesti etsimään ruokaa. Paljon kalaa ja seafoodia. Umpimähkään valittu teltta-katukeittiö oli täydellinen valinta. Fiistit tulisella thai-sitruunaruoho-katkarapu-kuivattukala-salaatilla, yrtti-grilli-kalalla, rasvapaistetuilla mustekaloilla ja wokatulla morning glorylla. Changia ja soodaa. Iltamyssyt biker-pubissa, johon lempein näkemäni harrikkapaitainen pitkätukkaomistajaherra saapui paikalle skootterilla, hymy korvissa asti. 

Aamulla huoneen ikkunasta paljastui merinäköala. Kaupunki on poukamassa, jossa hiekkarantaviivaa jatkuu useiden kilometrien verran. Tuntui keski-ikäiseltä. Aulasta sai automaattikahvia. Digihesarin ja kahden kupin jälkeen kaupungille katselemaan aamiaispaikkaa. Paikka koostuu kolmesta vähän isommasta kadusta, joiden varrella on erilaisia pieniä kiskoja, kauppoja ja nuudelisoppakeittiöitä. Katukylttien laella on metallinen ananas, sama toistuu myös katulamppujen nokassa. Kekseliästä. Rannalla kulkevan vierellä on kourallinen ravintoloita. Otimme aamiaista rautatieaseman viereisestä hostellista ja kävelimme kohti paikan nähtävyyttä, pienen apinoiden kansoittaman Chong Krajok -kukkulan laella olevaa temppeliä. Bonuksena Buddhan luita ja jalanjälkikopio!

Vapaana ja kaikkialla parveilevat apinaperheet viihdyttivät pitkän aikaa. Pikkuiset poikaset hyppivät läheiseen vesialtaaseen, nousivat pois ja vetivät x-asentoon maahan kuivattelemaan. Ja sama uudestaan ja uudestaan. Kukkulan laelta oli aika idyllisiä postikorttimaisemia.

Jatkoimme matelua pitkin rantaa eteenpäin. Rantahiekkaa kuopsuttelevia paikallisia, kymmeniä katukoiria. Päivä-Changit vastaantulleessa kuppilassa. Takaisin kaupunkiin ja lounas.

Saimme kaupungin kartan, lähdimme kävelemään kohti Ao Manaon rantaa läpi ilmavoimien tukikohdan. Muutamia satoja metrejä käveltyämme meidän edessä oli romuluinen lavamopo pysähtyneenä, isä ja kaksi pientä lasta kyydissä. Mies sanoi meille jotain, mitä emme ymmärtäneet, mutta sitten päästiin yhteisymmärrykseen että hän kysyi halusimmeko hypätä kyytiin, koska he olivat matkalla rannalle. Samoimme voivamme kävellä, mutta hän vaan viittoili kyytiin ja toisteli “no money, no money!”. Perhe oli niin symppis, että hyppäsimme lavalle (jonka voimasta koko viritelmä lähes keikahti) ja pääasimme reilu kolmen kilsan matkan kyydillä pienten tyttöjen tuijottaessa herkeämättä ujosti. 

Ao Manaon ranta ruokakojuineen ja betonirakennelmineen oli kuin jäänne 70-luvulla hylätystä Kanariasta. Katselua ja kiwishake (eli makusiirappia, sokeria ja jäämurskaa). Lapsia pelaamassa rannalla jalkapalloa. Kyltti kielsi uimisen seitsemän jälkeen, joten lähdimme kävelemään toista reittiä takaisin, tarkoituksena kiertää yksi pienistä karstikukkuloista toiselta puolelta. Pian vastaan tuli portti, josta englantia taitamaton sotilaspukuinen mies kertoi, että siitä ei pääsisi enää kulkemaan ulos kuuden jälkeen. Pienen selvittelyn jälkeen ymmärsimme, että toinen portti olisi vielä auki. Yhtäkkiä oli taas pilkkopimeää, ja kävelyreitti tukikohdan läpi takaisin kaupunkiin oli osittain pelottavahko ilman katuvalaistusta. 

Kaupungissa meitä vastassa oli jonkinlaiset markkinat tai festarit, mutta aihe jäi vähän epäselväksi. Itsekseen temppelissä mikrofoniin puhuva ja hullun naurua käkättävä pappa, rihkamamyyntikojuja, tivolilaitteita, ruokaa mm. Angry Birds -hahmoiksi maalattujen kanavartaiden ja grillattujen torakoiden, matojen ja koppakuoriaisten muodossa.

Iltaruoaksi mustekalaa, currykeittoa -tai kastiketta, riisiä, paistettuja kasviksia. Visiitti jo sulkeutuvalle iltatorille ja suihku. 

Pieniä asioita, joista olen huomannut olevani kai pidempi kuin paikallinen keskitaso:

– peiliin katsoessani peilin yläreuna on kaulani kohdalla

– suihkussa, jossa suutinta ei saa irroitettua käteen, se on asennettu niin alas että joudun kyyristymään sen alle