Sunnuntaina aamuherätys Mama Leauahin bungalowista väsyneenä, mutta valmiina lähtemään Kambodzaan ja jättämään Laos haikein mielin taakse. Alkuperäisestä löyhästä etukäteen tehdystä reissusuunnitelmasta olimme jo “myöhässä” ja olleet Laosissa viikon aiottua pidempään, joten Kambodzassa oli pakko jättää pohjoinen ja lännen suurin vierailukohde Siem Reap ja Angkor Wat tällä kertaa väliin ja suunnata suoralla bussilla Phonm Pehniin. Varmasti olisi sielläkin ehtinyt käymään, mutta ajan kuluttaminen bussissa istuen ja paikkojen läpi hulluna kiirehtien tuntui turhalta, vaikka missaaminen harmittikin.
Uskomatonta kyllä, mutta Tomin edellisillan ruokamyrkytys (?) oli aamulla tiessään lähes kokonaan, ja doggybagissa roudaamani riisiannoskin jo onnistuttu syömään yön aikana. Koska kaikista laosin kipeistä piti päästä eroon ennen Kambodzaa, söimme Leuahilla aamupalaa ja pröystäilin mm. kurpitsahampurilaisella. Kuten tavallista, vene saapui hakemaan meitä myöhässä ja lähdimme mantereelle.
Bussin piti olla suoralla yhteydellä ensin satamasta alle parikymmentä kilometriä rajalle ja siitä viisuminhankkimisten jälkeen eteenpäin Phonm Pehniin. Satamassa löysimme itsemme kuitenkin pian sanasta karjalaumaryppäästä muiden rinkkamatkaajien kanssa kyselemässä bussin perään. Viisuminhankkimispalvelu passeja ja maahantulokaavakkeita keräävältä mieheltä maksoi 30 dollaria. Ilmeisesti rahakusetukset ja ongelmat rajalla ovat mahdollisia, ja viisumi voisi maksaa kaikkea 20 dollarista ylöspäin. Vähän epäillen ja varautuneena jo ongelmiin otimme kuitenkin riskin muiden tavoin, ja ostimme viisumin hoitamisen mieheltä.
Tunnin päästä meidät ja noin 20-30 muuta reissaajaa pakattiin minipakuihin määränpään mukaan, ja ajoimme rajalle vartin verran. Rinkat nostettiin katoille. Rajalla kaikki purettiin, ja ohjattiin kahden rajaviranomaiskopin väliselle alueelle telttakahvilaan odottamaan. Tällä aikaa ilmeisesti miehet säätivät viisumeitamme. Parille tyypille oli käynyt niin, että rahaa viisumista pyydettiin uudelleen, koska väitettiin ettei siitä ollut vielä maksettu eikä leimaa löytynyt passista. Puolentoista tunnin päästä osalle jaettiin passit takaisin, ja he löhtivät minipakuilla jatkamaan matkaa. Me jäimme vielä odottamaan, mutta lopulta mies jolle maksoimme ilmestyi meidänkin porukan passien kanssa, viisumit valmiina. Ilmeisesti joku kusetus tähänkin mahtui, sillä kun lopulta saimme passimme, meidät ohjattiin taas rämisevään, nahkapenkkiseen hikiseen bussiin mm. Siem Reapiin matkaavien kanssa, vaikka bussin piti olla sama koko matkan ajan. Kello oli tässä vaiheessa noin yksi.
Matkaa tehtiin taas kuin Iisakin kirkkoa tietyövaiheessa olevalla “National Highway” -kuoppakärrytiellä. Ensimmäinen pysähdys oli neljän ja puolen tunnin päästä paikassa, jossa pääsi vessaan (olin pidätellyt viimeiset kaksi tuntia tuijottaen ulos ikkunasta ja yrittäen selvitä) ja myynnissä oli maailman kuivin pikkupatonki yhdellä salaatinlehdellä, kuppi nuudeleita tai sipsejä hirveään hintaan. Nälkä oli kamala, paikallisrahaa meillä ei ollut ja dollareita kymmenen. Ostimme hätäpäissämme yhteisen kupin ja leivät, joihin rahamme riittivät. Olimme jatkuvasti ajaneet ohi isompien kylien, joten en tiedä mikä diili kuskeilla oli taukopaikan pitäjien kanssa pysähtyä juuri siinä, missä ei oikeastaan ollut tarjolla mitään. Vartin päästä kuski tööttäili taas raivokkaasti jatkamisen merkiksi.
Hidasta, pomppuista, tärisevää ja nahkapenkkeihin liimautuvaa matkaa tehtiin jättäen osa porukasta aina jossain kohtaa pois aina kello yhteentoista saakka, jolloin viimein bussi pysähtyi ja karjaisi Phonm Pehn. Olin nuokkunut unen rajamailla jo pidempään, ja lähtö bussista oli aika säikähtänyt. Osa matkustajista jatkoi vielä pidemmälle, meidän ja noin kymmenen muun tyypin rinkat revittiin bussin alaosasta kadulle ja bussi kaasutti pois. Matkaa oli tehty tässä vaiheessa aamusta 15 tuntia ja en tiedä, oliko olo enemmän väsynyt, nälkäinen vai säikähtänyt. Sopivasti meidät oli taas jätetty keskelle ei mitään ison autotien varteen, ja paikalla oli “sattumalta” kaksi avuliasta tuk-tuk-kuskia. Puhelimesta nopeasti tarkastettuna matkaa varatulle hotellillemme olisi useampi kilometri. Muut kyydistä jääneet sopivat kuskien kanssa taksista johonkin hostellialueelle keskustassa, eikö meilläkään oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua kuskin riistämään 20 dollarin taksaan hotellille ja pakkautua neljän muun kanssa kaikkien rinkkojen kera kyytiin. Kuski varmisti vielä tuhanteen kertaan, että pitäkää käsilaukuistanne tiukasti kiinni, ettei niitä napattaisi kyydistä.
Parin automaattipysähdyksen ja muiden hostellille heittämisen jälkeen pääsimme itse etukäteen varaaamaamme Asian Urban Tea House -hotelliin, joka kellon käydessä yhtä yöllä oli jokaisen maksetun pröystäilevän pennin arvoinen. Respan yliystävällinen poika (jonka puheesta emme kumpikaan saaneet oikeastaan mitään selvää) lupasi vielä tilata meille huoneeseen toimitettuna jotkin riisiannokset kuljetuksia tekevästä ravintolasta, koska lähistöllä ei kuulemma ollut mitään varsinaisesti auki. Seuraavana päivänä alkaisi myös kolmipäiväiset uudenvuoden juhlinnat, joka vaikutti aukioloihin. Puhdas vesiputoushanalla varustettu suihku, tohvelit, kolme tyynyä ja CNN kruunattiin vielä minibaarin kahden dollarin Coca-Colalla, ja kosketus todelliseen paikalliseen kulttuuriin oli ehkä kauempana kuin vähään aikaan. Kun vielä seuraavan aamun aamiaisella oli tarjolla hyvin tehtyä tofua, oli fiilis aika pumpuloitu.
Seuraavat kolme päivää oli tarkoitus viettää Phonm Pehnissä ennen jatkamista johonkin etelämmäs tai lounaan suuntaan ennen siirtymistä reissun viimeiselle etapille Etelä-Vietnamiin. Olo alkaa olla jo todella ahdistunut tämän kaiken loppumisesta ja paluusta Suomeen arjen keskelle.
Meneillään oli Songkran, jota monissa lähistön maissa juhlittiin uuden vuoden hengessä, usein siihen liittyi vesisotaa tai toisten kastelua syntien pesemiseksi. Pienimuotoisesti olimme päässeet siitä jo osalliseksi Don Detillä, jossa paikalliset lapset ja nuoret kastelivat meitä pyörällä ohi ajaessa vesipulloin ja -asein. Oletimme juhlinnan olevan meneillään jollain tasolla myös Kambodzan pääkaupungissa, mutta jo ensimmäisenä aamuna oli selvää, että paikalliset ovat paenneet kaupungista sulkien mennessään kaikki liikkeensä ja ravintolansa. Jäljellä olijoiden kanssa sitten pitikin huudella Happy New Yearia joka välissä, sillä juhla oli ilmeisen merkittävä. Tomi luki myös jostain, että kambodzalaisilla on maailmassa eniten pyhävapaapäiviä koko maailmassa! Kadut olivat melko autioita, kadunvarret kiinni olevia liikkeiden oviruloja ja yrittäessämme viedä pyykkejä hotellin viereiseen pesulaan, paikalla olleet viisi tietokonetta pelaavaa jannua ilmoittivat avaavansa taas kolmen päivän päästä. Lopulta he kuitenkin ottivat pyykkimme pesuun ylihuomiseksi, kaivelleen ensin likapusseja tutkien vaatekassien sisältöjä.
Seuraavaan kahteen päivään sisältyi siis paljon hiljaisilla kaupungin kaduilla katselua, istumista cocktaileilla ja melko surkeita ravintoloissa syömisiä. Suurin osa auki olevista paikoista oli selvästi suunnattu turisteille ja westernereille, ja oikeastaan eniten elämää (tai mitään elämää) oli joen rantabulevardilla iltaisin, jossa pyörikin melkein kaikki turistit. Happy Houreita oli kaikki paikat pullollaan (kaksi cocktailia yhden hinnalla), mutta kaikki kiinnostavat paikat eri toreista, marketeista, pienliikkeistä, kahviloista, ravintoloista ja gallerioista lähtien olivat lappu luukulla, kun yritimme erikseen mennä katsomaan jotain mikä meitä kiinnosti.
Maanantaina kävimme Tuol Slengin vankilassa: entisiä koulurakennuksia, joita punakhmerit 1975-1979 käyttivät kiduttamiseen ja kansalaisten eristämiseenheille, joita ei karkoitettu kaupungista. Aika vaikuttava ja raskas päiväkokemus, varsinkin kun juuri pari tuntia kestäneen tutustumisen aikana satoi kaatamalla, ja selleissä kierrellessä kuuli ja näki sateen paiskaavan seiniin ja katuun. Tiistaina sama teema jatkui vielä käynnillä Killing Fieldseillä Cheuang Ekissä, johon mm. juuri Tuol Slengistä kuljetettiin vankeja vain tappamistarkoituksessa. Paikassa oli esimerkiksi puu, jota vasten vauvoja hakattiin kuoliaaksi. Rankan historian ymmärtää olevan läsnä kulttuurissa edelleen, ja paikat toivat sen elävämpänä kasvoille.
Killing Fieldseille matkasimme 15 kilometrin matkan Benicio del Toron kaksoisolennon tuk-tukilla, ja pääsimme taas matkalla osaksi uudenvuoden juhlinnan muotoja. Matka paikkaan vai läpi kummallisimpien hiekkateiden, jossa kadulla juhlivat lapset ja nuoret kotiensa edustalla pysäyttelivät tuk-tukia, kuski aina heitti niille jotain pikkurahaa ja lapset sotkivat meidän kaikkien kolmen kasvoja vauvatalkilla. Kun pääsimme Killing Fieldsille, alkoi fiilis olla aika talkin kyllästämä. Perillä myös Beniciomme kovasti neuvotteli meitä kiertämään paikan nopeasti, koska hänellä oli kiire juhlimaan kolmelta kotiin. Takaisin tullessa pyysimme häntä heittämään meidät takaisin kaupungiin torille, jonka ajattelin ehkä olevan auki. Näytimme paikan kartasta jota hän tutki hämmentävän kauan, ja käsitimme homman olevan ok. Vähän matkan päästä Benicio kuitenkin pysäytteli kysyäkseen neuvoa muilta kuskeilta karttaamme näyttäen, ja kävikin ilmi, että joko hän ei osannut lukea länsimaisia aakkosia tai sitten ollenkaan, mutta kun toinen kuski sanoi torin nimen ääneen, Benicionkin ilme kirkastui ja kaasu lyötiin pohjaan. Khmerin aakkosto ei muuten ole subjektiivisesta näkökulmastani yhtään niin kaunis kuin laosin.
Oli kivaa olla pitkästä aikaa isommassa kaupungissa, joka oli kuitenkin kompakti ja osittain käveltävissä. Hiljaiset kadut ja kiinni olevat paikat tekivät kokemuksesta varmasti poikkeuksellisen normaalitilaan verrattuna. En tiedä johtuiko uudesta vuodesta vai mistä, mutta kaupunki oli ehdottomasti likaisin tähän asti koskaan näkemäni. Jätettä ja roskia oli kaduilla a i v a n kaikkialla isoja kasoja, levällään, laatikoissa, ilman laatikoita, kengän alla (jollei katsonut eteensä, liukastuminen johonkin pehmenneeseen maissintähkään tai kookoksentynkään, kalannahkaan tai nuudelinmuhjuun oli tapahtua kerran jos toisenkin). Mädäntyvän jätteen haju puski vastaan usealla sivukadulla. Iltaisin joenranta ja sen muutamat sivukadu olivat kuitenkin täynnä elämää, ja kahdessa päivässä ehdimme nähdä jo kaksi pahannäköistä jälkeä tuottanutta skootterionnettomuutta. Ajotyyli oli aika pitkälle “minä tulen nyt tästä vaikka läpi vastaantulevien kaistalle ja se on ok jos vain tööttään kovasti koko ajan”.
Kaupunki oli myös kallis, ja globaalit brändit olivat läsnä kaikkalla: KFC, kaikki muovikippokahvilat Costa Coffeesta Dairy Queeniin ja Burger Kingiin seurasivat perinteisten soppakeittiöiden välissä toisiaan pitkästä aikaa todella silmiinpistävällä volyymilla. Ruokien hinnat pomppasivat Laosin muutamasta eurosta heti keskimäärin lähemmäs 5-8 dollaria keskimäärin – tosin paikkojen vähyys saattoi vaikuttaa asiaan. Pizzaa oli ensimmäistä kertaa tarjolla joka puljussa, kaikenmaailman hassuttelevissa “happy herb pizza” -versioista lähtien. Sorruimme pizzan houkutukseen tällä reissulla ensimmäistä kertaa, muutamaan otteeseenkin. Muutenkin aika Phonm Pehnissä meni vähän lellittelyksi, johon kuului juurikin hienostofrappeja, berrycoolereita ja fruitfizzejä. Ajelimme tuk-tukilla muitaman dollarin lyhyitä matkoja enemmän kuin koko muulla reissulla yhteensä. Ymmärrän, että koska kaupunki oli hiljainen ja kuskitarjontaa paljon, ja mans got to make his living on väistämätöntä tarjota sitä kyytiään jollekin jatkuvalla syötöllä. Mutta siinä vaiheessa päivää, kun koko ajan kuultuun “Tuk-tuk sir? Tuk-tuk madame?” -huudahdukseen on vastannut noin tuhat kertaa ei kiitos (ja ei, en halua tuk-tukia jos olen juri noussut pois toisen sellaisen kyydistä, ja ei, en halua tuk-tukia jos tutkin ravintolan ruokalistaa, ja ei, en halua tuk-tukia jos sytytän tupakan, ja ei, en halua tuk-tukia jos ylitän tien, ja ei, en halua tuk-tukia jos olen menossa kauppaan ja ennen kaikkea, jos sanon että kävelen tai en tarvitse tuk-tukia, mielipiteeni ei muutu vvaikka kövisimme kuinka pitkän keskustelun siitä mihin olen matkalla ja miksi ajattelin kävellä sinne). Myös oopiumin, heroiinin ja pilven kuiskuttelijoita oli liikkeellä taas runsain mitoin. Aika hiljaiseksi vetävä näky oli myös keskellä katua alle vuoden ikäisen vauvansa kanssa selällään nukkuva nainen. Vauva näytti lähinnä huumatulta. Vaati aikamoista “mitä helvettiä tässäkin tilanteessa pitäisi tehdä” -pohdintaa kävellä siitä ohi kuin tunteeton kylmähermo. Mitä siinä tilanteessa voi tehdä vauvan eteen?
Phonm Pehnissä vaikutti olevan myös yllättävän paljon kaikkia pieniä käsityöliikkeitä, joista kyllä suurin osa oli kiinni. Itse tehtyjä koruja, käsityönä tehtyä kierrätystuoyetta ja tietysti kambozalaista perinnekäsityötä. Perinteiset khmer-annokset, kuten curryt ja amokit sai melkein aina tofuversioina. Löysimme myös auki olevan khmeriläisen vegaaniravintolan. Kävimme drinkeillä legendaarisella Foreign Correspondens Clubilla joenrannassa. Mekongin läheisyyden taattu ötökkäinvaasio puski taas iltaisin ilmoille. On muuten hämmentävää, että paikassa jossa möttiäiset levittävät tautejakin kaikki suihkutettavat myrkyt vaikuttavat lähinnä ruusuntuoksuisilta hajusteilta, joiden rinnalla suomalainen Offikin on jämerää myrkkyä. Eikö täällä juuri kaivattaisi kauppoihin jotain syövyttävää happoaerosolia hyttysiä vastaan?
Yritimme saada bussilippuja etelään Kampotiin, johon päätimme jatkaa seuraavaksi, mutta kai uuden vuoden takia molempien bussifirmojen vuorot keskiviikolle olivat täynnä, joten yksi lisäyö pröystäilyhotellissa ja pyhäpäivä Phonm Pehnissä oli edessä. Lähtö olisi torstaina aamukahdeksalta Giant Ibisin bussilla, jonka taas luvattiin olevan luksusbussi wifeineen ja ilmaisine juomineen. Jää nähtäväksi millaiseen kulkupeliin hyppäämme. Muuten övereily pääkaupungissa ei niin kirpaisisi, mutta rahojen tuhlauksessa tällä reissulla ollaan edelleen menty koko ajan hedonistisesti yli suunnitelman, ja reissua edeltäneen sairausloman takia viimeinen palkka on tullut 17.2. Pitäisi anoa Kela-pennosia, mutta täältä käsin niiden haku alkaa jo ahdistaa kaikessa arkipaluuajatuksissa liikaa ja pakottaa ajatukset takaisin todellisuuden käsittelemiseen. Onneksi on sellaisia ystäviä kuin Anna, jotka urhoollisesti hoitavat tällä hetkellä arkisen postinavailun oman arkensa lisäksi. Loputon halaus!
Leave a Reply