Saigonissa viikko täynnä, pidempään kuin aluksi oli suunnitelmissakaan. Etelä-Vietnamin osalta ei mitään kovin usean kaupungin ja kylän kiertorallia sitten tehtykään, mutta Saigon on hyvällä tapaa ehtinyt tulla jo tutuksi ja kaupungilla liikkuminen ei ole ihan eksyksiin joutumista. Ja tuttujen kantakuppiloiden ja seutujen syntyminen tuntuu kotoisalta. Kaupungilla on tarjota kaikkea turistialueista luksusketjuihin ja kaduilla ryömiviin kerjäläisiin, pienistä sokkelokujista isoihin puistoihin, katukaupustelijatyrkyistä kadulla pressun alla ruttuista blenderikorjaamoa pitävään mieheen, jonka vieressä Apple-teinit juovat viiden euron jääkahviaan. Kahvilakulttuuri on hyvissä kantimissa.
Kotiinpaluun ahdistus, arjen alkaminen, pärjääminen vanhoissa ympyröissä ja arjen alkamisen sujuminen ja toisaalta myös tottuminen joka aamuisen uuteen heräämisen katoamiseen on vienyt paljon ajatuskapasiteettia. Huolettaa ja samalla kiitollinen olo näistä reissupäivistä. Onneksi kotona odottavat ihanat ihmiset, joiden näkemistä ei malta odottaa. Laiskuuden ja hedonistisen mitään tekemättömyyden johdosta Saigonin elämän tarkastelu ja muistelu tapahtukoon tekstiä enemmän harvahkojen kuvien kautta.
Vappuaaton kunniaksi veimme pyykit pesulaan, jonne matka katkesi jo heti melkein hotellilta ulos pääsyyn alkaneen kaatosateen vuoksi, jota pidäteltiin vaihteeksi sisätiloissa Dinh Y:ssä. Vietnam viettää re-unification dayta yhdistymisen muistoksi, ja 1.5. työväen juhlaa, jolloin väki pitää pidemmän viisipäiväisen loman ja pakenevat rantakaupunkeihin tai muualle lomailemaan. Saigonissa juhla näkyi kaikkialle ripustettuina maan lippuina, erilaisina tarjouskampanjoina, esityslavoina, ilotulituksina, joinakin suljettuina ravintoloina, kauppoina ja virastoina. Mitään suomalaiseen vappuriehuntaan viittaavaa ei näkynyt, mutta ilmapallonmyyjiä ja muuta härpäkettä oli kyllä myynnissä, samoin myös juhlaillallista ja kadulle kokoontuvaa kansaa. kaupunki myös hiljeni pariksi päiväksi niin liikenteen kuin sulkeutuneiden paikkojenkin osalta.
Re-Unification Day.
Keskiviikkona sateen tauottua ja pyykkien jättämisen jälkeen bussi Cho Loniin kiinalaisalueelle Chinatowniin, jonne päästessä taas satoi. Sen ketutuksen huippuna vielä mutaiset ja ruokajätteissä märillä kaduilla marinoituneet jalat ja kuraroiskeista ruskea hame ilahtuivat nähdessään Binh Tayn kiinalaistorin – ylipäätään sinne matkustamisen päätarkoituksen – olevan kiinni re-unificationin vuoksi. Kävimme hurmaavan papan luona kahvilla, kävelimme hiukan kaduilla sateen taas tauottua ja kävin ihmettelemässä Quan Amin temppeliä, jossa lukuisat suitsukkeet ja niillä pyhiä tervehtivät vierailijat saivat ilman sakeaksi savusta. Hedelmätervehdykset olivat tällä kertaa kaikki vihreäkuorisia mandariineja (joiden virallista niemä en tiedä) mangon sijaan, mahtaako jokaisella jumalalla olla oma suosikkihedelmä vai meneekö se jonkin kalenterin mukaan?
Quan Am.
Cho Loniin palasimme lauantaina vielä uudelleen, jolloin Binh Tayn marketkin oli auki. Järkyttävä määrä kahdessa kerroksessa lattiasta kattoon erilaista tavaraa maan ja taivaan väliltä, joilla voisi täyttää useammankin kaatopaikan. Suurinta osaa tavaroista ei ehkä olisi pitänyt valmistaa koskaan. Kokonaisia osastoja esimerkiksi puodeille, jotka keskittyvät kimaleviin rihkamapinneihin, pantoihin ja hiuslenkkeihin. Tukehduttavan muovinhajun täyttämä kenkäosasto. Erilaisten hämmentävien kuivattujen sienien ja miljoonien muiden tuotteiden myyjiä, joiden tarjonnasta en tunnistanut puoliakaan.
Cho Lonin Chinatownin kaduilta.
Binh Tay.
Vappuaaton lounas Chinatownista palattua, ja vahingossa täydellisesti valitussa syötiin pitkästä aikaa yksi reissun parhaista herkuttelulounaista: grillattu feather-fish, chili-tomaatti ankeriasta, mango-sourfruit salaattia kuivatun kalan kanssa, kananmuna-bittermelonia paistettuna, maustekastikkeita ja vielä Tomille ribsejä. Fieeeesta!
Saigonin kahviloita, ravintoloita, kuppiloita, pubeja… paljon hyvin kulutettua aikaa.
Passionmojito ja todella kekseliäs (ja työläs) tapa tarjota sen kanssa pelkät shottilasit.
Perjantaina uloskirjauduimme Madame Cucista, ja vaihdoimme hotellia Golden Windiin alle puolen kilometrin päähän edellisestä. Ehkäpä suurin syy oli niinkin arkinen, että edellinen sulki ovensa yhdeltätoista, joka on kyllä tässä muodostuneessa reissuarjessa juuri yleisin majapaikalle viimeisin saapumisvaihe. Kuitenkin jokailtainen kellon kyttääminen alkoi kyllästyttää, vaikka sisään pääsi toki vielö yhdentoista jälkeenkin, mutta herättämmä siivoojan (kahtena iltana saimme nolona nähdä unihiekkaisen tädin meille ovilukkoja avaamassa). Uudella paikalla oli jopa kaksi tähteäkin (poikkeuksellista!), mutta ensimmäisenä iltana tajusimmekin jo siirtyneemme ojasta aallokkoon, kun suihkun viemäri tulvi vetämättä vettä, vessan säiliö oli rikki, suihkun suuttimet kosketuskelvottoman parkkiintuneet ja huoneesta löytyi torakoita. Aamulla vessan lattialla tervehti myös yksi yksilö.
Lauantaina kävely Vé Vào Cuan isoon puistoon, jossa pienimuotoinen eläintarha, huvipuisto ja kasvipuutarha samassa paketissa. Melko pienissä aitauksissa yllättävn hyvinvoivan näköisiä eläimiä: norsuja, lintuja, krokotiileja, leijonia, kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja… Tallustelua alueella, piknikillä monia paikallisperheitä. Vanhoja tivolilaitteita, hassu kolikonsyöttöpeli, ongintaa ja kaikki muu mahdollinen sympaattinen tivolivarustus.
Vé Vào Cua.
Chinatownin temppelin lisäksi toisena Saigonin padoga-visiittinä lauantaina Jade Emperor’s pagoda, joka oli isompi ja kaksikerroksinen, mutta yhtä savuinen. Edessä lammellinen kilpikonnia, ihastuttavan rento meno verrattuna kirkossa istumiseen: röökit palavat ja kaikki kävelevät salien ja huoneiden pyhien luona ilman pönötystä.
Jane Emperor’s Pagoda.
Lauantain lounas temppelikäynnin jälkeen vietnamilaisille suolaisille pannukakuille omistetussa Banh Xeossa. Loistava ruoka: iso muurinpojalettua muistuttava räiskäle, jonka sisällä iso kasa esim. kasviksia ja tofua, lihaa tms. Tarjoillaan lisäksi iso kasa erilaisia salaatinlehtiä ja erilaisia yrttejä joiden sisään lettua kääräistä, dipataan chilietikkaöljyyn. Toimii!
Leave a Reply