Ensimmäinen vuorokausi takana, makaan vuokrakämpän sohvalla, telkkarin 600 kanavan valikoimasta päälle on jäänyt Colombo ja odotan setääni Saulia lapsineen saapuvaksi West Palm Beachin lentokentältä. Aikaero verottaa – väsyttää, vaikka kello ei ole vielä hädin tuskin kahdeksaakaan.
Eilen Miamiin saapumisen jälkeen rajamuodollisuusjonot ja tulokyselyt veivät lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen etsin TriRailin kohti Lake Worthia. En saanut lippuautomaatilla luottokorttia toimimaan, etsin aurovuokraamotiskien keskeltä epätoivoisesti automaattia. Lentokentän ulkoilmassa oli kosteaa, auringonlaskun ja Miamin siluetti.
Parin tunnin maitojunamatkan jälkeen jäin pois Lake Worthin asemalla, josta lähdin rinkan kanssa käppäilemään kauppaa etsien. Pienessä kaupassa rinkan kanssa pyöriminen ja matkaväsymys sai minut ostamaan nuudeleita, kaurahiutaleita, pepsiä ja kananmunia. Otin taksin Lantanaan vuokrakämpälle, meksikaanikuski luuli minua japanilaiseksi.
En meinannut perillä päästä sisään asuntoon. Pääoveen Saulilta saamani avaimet eivät käyneet, vaikka tarkistin osoitteen kymmenen kertaa. Lopulta löysin avonaisen parkkihallin, jonka yhteen oveen avaimet sopivat ja löysin hissin ylös. Sisällä ja perillä!
Tänään sunnuntaina heräsin aikaisin ja lähdin päämäärättömästi kävelemään lähiseudulla Lantanasta South Palm Beachille ja sieltä Lake Worthin juna-asemalle, josta löysin jonkinlaisen torin, jossa söin meksikolaisessa ruokarekkaruokalassa juusto-quesadillaa. Päätin ottaa seuraavan junan West Palm Beachiin, mutta päädyinkin Delray Beachille, jonka juna-asemalta lähti ilmainen bussi rannan suuntaan. Hyppäsin siihen, ajelin tuuliselle rannalle ja kävin kaljalla. Kahdeksan dollaria 0,33l muovituopista! Aasiareissaamisen jälkeen on vaikeaa totuttautua tälläiseen hintatasoon.
Kävelin takaisin juna-asemalle päin, ja menin loppumatkan samalla shuttlebussilla odottamaan 45 minuutin päästä saapuvaa junaa. Nyt ajelin West Palm Beachille, jossa alkoi sopivasti sataa. Käppäilin läheiselle City Placen kauppakeskusalueelle, jossa oli lasten tanssiesityksiä ja ravintoloita. Menin ruokakauppaan tutkimaan paikallisia tuotteita ja ihastelin kolmen litran viinipulloja ja kaikkia kymmeniä erilaisia light-limsoja. Ostin kämpille ruokaa ja kuoharia, ja ulos päästessäni satoikin jo kaatamalla. Junan lähtöön oli tunti, joten etsin taksia takaisin Lantanaan ja kämpälle. Kun vanha papparainen sanoi “oh yes” kertoessani kyydin määränpään tiesin, että tämä tulisi kalliiksi. 40 dollaria köyhempänä pääsin kuivin jaloin takaisin 600 tv-kanavan ääreen.
Leave a Reply