Keskiviikkoaamu, toimiva hyvän downshiftauselämän peruskaava. Kävely parinsadan metrin päähän lähikiskalle (meillä on kaksi maailman ihanimmalla pitäjäperheellä varustettua lähikiskaa, joita pitää tukea vuorotellen vesi- ja tupakkaostoksilla). Aamuhengailu, aamukastautuminen meressä, taaperrusta rantavedessä, uudelleen kastautuminen, taaperrusta takaisin, mereen, kotiin suihkuun ja aamupalalle naapuriin (olen syönyt nyt varmaan oman ja naapurin kaikki tofuannokset läpi). Päätimme jäädä taas vielä yhdeksi yöksi, mutta huone oli jo varattu joten vaihdoimme 15$ bungalowiin. Se oli kaksi kertaa edellisen kokoinen, ja siellä piti olla lämmin vesi. Nyt useamman kokeilukerran jälkeen vaihtoehdot ovat iltaisin pelkkää tulikuumaa, muuten kylmää, koko ajan tipoittain tuleva vesivana.
Päivälle ei ohjelmaa, eli muuten sama kuin ennenkin mutta ilman skootterinvuokrausta. Kävelimme rannalla, kävimme välillä uimassa, välillä juomalla, ostimme hedelmäkorimummolta papaijaa, kävimme mungpapu-kookosjäätelöllä (maistui kookokselle ja sokerille), syömässä kotoraflassa laiskuuden ja siksikin Mietimme mihin suuntaisimme torstaina ja millä kulkupelillä. Mekongin suistoalue oli jo Laosin ja Kambodzian puolella aika nähty, mutta koska lentäisimme pois Ho Minh Chi Cityn kautta Bangokin kotilennolle, emme ehtisi kiireettä kuitenkaan Pohjois-Vietnamiin. Bussi- ja lauttayhteyksiä kyselimme useammalta matkatoimistolta, tsekkasimme netistä myös lentohinnat mantereelle Can Thohon. Lento 40€, kesto 50 minuuttia, yhdistelmä lauttaa ja bussia 25$-30$ mutta vieden 8 tuntia pidempään. Siirtyminen täydelliseksi luksusmatkajaaksi on tapahtunut, ja varasimme lennot. Lähtö torstaina 15:15, joten aamu saarella uintilöllymisineen olisi vielä mahdollista, kun lautalle olisi pitänyt lähteä jo seitsemältä. Can Tho ei vaikuttanut kovin erikoiselta, alueen pääkaupunki ja isoin liikenteen keskuspaikka, josta suurin osa matkaajista tulee osallistumaan laivamatkoille kelluville marketeille ja alueen pienien kanaalien, saarien ja jokien viidakkoon. Samalla otimme vielä majoituksenkin valmiiksi joenrannasta.
Illalla kaljat rannassa, syömässä ranskalaisfiilistely-ravintolassa surullista ja kallista ruokaa. Sitten kello löikin jo kymmenen, ja saari hiljeni. Iltaveden ostolla pikkukiskan tytöistä toinen hyppäsi myös syliini, ja toinen kaksosista jäi heiluttamaan käsiään syliin ottamisen merkiksi kun lähdimme. Voi sydämen sulaminen!
Tänään tehtyjä random-huomioita:
Olen naisista lähes ainut, joka ei käytä ihon värisiä, paksuja sukkahoususukkia varvassandaalien kanssa ja sormikkaita käsien peittona.
Olemme skootteroidessa lähes ainoita, jotka eivät käytä hengityssuojana kasvomaskia ja kypärän alla huivia/huppua/lippistä…
Olen nähnyt useita skootterilasteniatuimia, joissa bambusta valmistettu, syöttötuolia muistuttava penkki on asennettu ajajan ja ohjaustangon väliin. Olen nähnyt 2,5 metrisen jukkapalmun takapaksilla, naisen jonka kuumailmapallon kokoinen säkki tyhjiä muovipulloja leviää skootterin kyydistä, perheitä joiden lapset matkustavat skootterin kyydissä penkillä seisten, äitejä jotka istuvat skootterin kyydissä vastasyntynyt nukkumassa kainalossa.
Olen nähnyt länsimaisen papparaisen, joka kotirannassamme ulkoiluttaa jatkuvasti lemmikkiapinaansa yhdessä paikallisen misu-tyttöystävänsä kanssa roikottaen sitä kaulakettingistä. Tekisi mieli roikottaa pappaa jostakin ruumiinosasta.
Näin, että ravuilla on pesäkoloja myös meren pohjassa. Näin kuolleen ankeriaan. Näin kymmeniä eläviä ja kuolleita meduusoja. Näin, miltä näyttää vihainen delfiinifiguuri. Näin hylätyn resorttikylän. Näin monta rumaa muovieläintä, isompia kuin minä, surullisen resortin pihalla joka oli nähnyt parhaat päivänsä ehkä viisitoista vuotta sitten.
Torstai-aamuna pilvisessä säässä aamulla uimisen ja makoilun jälkeen leveästi herrojen tapaan taksilla lentokentälle puoli kolmeksi (ei julkistakaan liikennettä ole). Burger Kingin pehmis ja whopper, koneeseen ja vroooooooom kohti Can Thota.
Leave a Reply